Kahdeksatta peräkkäistä kauttaan naisten pesäpallon pääsarjassa eli Superpesiksessä pelaava Hyvinkään Tahko kertoi torstaina, että seura ei jatka Superpesiksessä kuluvan kauden jälkeen. Syyt ovat taloudellisia.
– Joukkueen oma tulopohja (yhteistyökumppanit ja yleisömäärät) ei riitä toiminnan pyörittämiseen. Tilanne on kestämätön, kun jopa suurin osa kotiotteluista tuottaa taloudellisesti tappiota, eikä ry-pohjaisella junioriseuralla pitkässä juoksussa yksinkertaisesti varat riitä kalliin sarjan operoimiseen, seura tiedotti.
Tahko on naisten Superpesiksessä tällä hetkellä viimeisellä sijalla. Joukkueen taustayhdistyksen johtokunta päätti kertoa asiasta kauden ollessa vielä kesken, jotta joukkueen pelaajilla olisi mahdollisuus paremmin suunnitella tulevaa.
– Kuluvan kauden jäljellä olevat pelit pelataan kilpailullisesti täysillä ja seura hoitaa tekemänsä sitoumukset niin pelaajille kuin kumppaneille tähänastiseen tapaan, tiedotteessa sanottiin.