Hyvinkään ABC:n raju tulipalo sai alkunsa rasvakattilasta – koko rakennus saatetaan joutua purkamaan

Hyvinkään ABC:llä viime yönä tapahtunut raju tulipalo sai alkunsa keittiön rasvakattilasta.

– Kokin kertoman mukaan tulipalo sai alkunsa keittiöstä, kun rasvakattila syttyi räjähdysmäisesti palamaan, päivystävä palomestari Kari Virtanen Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta kertoo MTV:lle.

Palomestarin mukaan rasva voi syttyä itsestään tuleen, jos se kuumenee liikaa.

Kokki lähti heti palon havaittuaan ohjaamaan asiakkaita ulos rakennuksesta. ABC:llä oli tapahtuma-aikaan noin 20 asiakasta. Henkilökuntaa oli paikalla kolme henkeä. Kukaan ei loukkaantunut palossa.

– Kokki ohjasi asiakkaat ulos, jonka jälkeen hän tuli takaisin keittiöön. Silloin ei ollut enää mitään tehtävissä, koska tuli oli levinnyt jo niin paljon, Virtanen sanoo.

Tuli levisi nopeasti keittiössä ja sieltä kattorakenteisiin ja ullakolle. Pelastuslaitos sai hälytyksen puolen yön aikaan ja palokunta saapui nopeasti paikalle.

– Kun meidän ensimmäiset yksiköt olivat paikalla, ei paloa pystytty enää rajaamaan keittiöön, vaan se oli jo levinnyt ullakolle. Se antaa kuvaa siitä, että palo on syttynyt todella voimakkaasti, Virtanen kertoo.

Erittäin suuret vahingot

Tulipalosta aiheutui erittäin mittavat vahingot.

– Yöllä töissä ollut palomestari oli sitä mieltä, että todennäköisesti rakennuksen purkaminen on järkevämpää kuin korjaaminen. Rakennukseen jouduttiin ajamaan valtava määrä vettä, joten kaikki rakenteet ovat aivan märkiä, Virtanen sanoo.

– Vakuutusyhtiö tekee ratkaisun asiassa, mutta purkaminen ja uuden rakentaminen on todennäköisesti järkevämpää kuin korjaaminen.

Jälkisammutustyöt paikalla jatkuivat aamuun asti, mutta nyt ne ovat päättyneet. Poliisi tekee parhaillaan asemalla teknistä paikkatutkintaa. Tulipaloa tutkitaan palonsyyntutkintana.

– Henkilökunnan lisäksi myös asiakas havaitsi, että tulipalo sai alkunsa keittiöstä. Henkilökunta yritti tehdä alkusammutusta samalla kun asiakkaita evakuoitiin, mutta rasvapalossa se on vaikeaa. Liekit voivat roihahtaa muutamassa sekunnissa monen metrin korkuisiksi, rikoskomisario Markku Lylykangas Itä-Uudenmaan poliisista kertoo.

Rakennuksessa ei ollut sprinklereitä

Hyvinkään ABC-asemalla ei ollut lainkaan sprinklereitä eli automaattista vesisammutuslaitteistoa.

– Siihen en ota kantaa miksi niitä ei ollut, mutta määräysten mukaisesti rakennus on tehty. Siellä on miehitys jatkuvasti ympäri vuorokauden, joten sprinklereiden puuttuminen voi liittyä siihenkin, Virtanen arvelee.

Välttämättä sprinklereistä ei olisi ollut hyötyä viime yön tulipalossa.

– Vesi ja rasva on huono yhdistelmä, koska vesi tahtoo vaan levittää paloa. Rasvapalo pitää sammuttaa tukahduttamalla. Toki sprinklerit olisivat mahdollisesti voineet rajoittaa paloa.

Video tapahtumapaikalta:

Tällaista tuhoa tulipalo sai aikaiseksi Hyvinkään ABC:llä 0:35

Lue myös:

    Uusimmat