Koskelan Akseli ja Talli Pohjantähden alla luovuttivat lahjashekin vuoden 2018 Kuopiossa järjestettäville Ponikuninkuusraveille.
Lahjoitus luovutettiin Kuopion ravinuorille lauantaina 10.6. Jyväskylän Eliitti-raveissa Koskelan Akselin ansaitsemasta jo tähän mennessä huikeasta hyväntekeväisyyspotista.
Ensimmäiseksi lahjoituskohteeksi valikoitui Kuopion Ponikuninkuusravit 2018 ja Kuopion ravinuoret saivat Jyväskylässä lahjoituksena 1000 euron lahjashekin. Myöhemmässä vaiheessa raviratojen ja hevosjalostusliittojen alaisilla nuorisokerhoilla on mahdollisuus hakea hyväntekeväisyysrahastosta tukea lasten ja nuorten toimintaan.
- Suuri kiitos kuuluu ennen kaikkea Raviurheilun nuorisotoiminnan hyväntekeväisyyshevoselle Koskelan Akselille ja tämän tausta- ja omistajajoukolle. Kiitos kaikille, ihan mahtavaa, sanattoman kiitollinen olo, iloitsee Kuopion ravinuorten ohjaaja Noora Nykänen.
Kuopion raviradan puolesta lahjoitusta vastaanottamassa olivat Kuopion ravinuoret Noora Nykäsen ja Ida Korhosen johdolla. Lahjashekkiä luovuttamassa olivat Arja ja Jukka-Pekka Kauhanen Dahlia-tallilta, Keski-Suomen Hevosjalostusliiton toiminnanjohtaja Sari Piirainen ja nuorisovastaava Suvi Rautiainen Killerin ravinuorista sekä Talli Pohjantähden edustajina myyntipäällikkö Heikki Kankainen Hankkija Oy:stä sekä nuorisotoiminnan koordinaattori Helena Hyvämäki-Mäenpää Suomen Hippoksesta. Talli Pohjantähden alla edustajistoon kolmantena edustajana kuuluu myös ypäjäläinen
