Hyvän tahdon motoristin muisto elää – Topi jatkaa kesken jäänyttä matkaa ja ajaa ympäri Euroopan auttaakseen koulukiusattuja

Hyvän tahdon motoristina tunnettu Toni Hynynen menehtyi sairaalassa kolaroituaan kuorma-auton kanssa. Topi Rautjoki aikoo jatkaa Hynysen aloittamaa hyväntekeväisyyskampanjaa ja lähtee tien päälle tukeakseen koulukiusattuja.

Jyväskyläläinen Topi Rautjoki oli murheen murtama kuullessaan Toni Hynysen menehtyneen maanantaina sairaalassa.

– Hän oli lämminsydämisin ihminen, jonka olen koskaan tuntenut, Rautjoki sanoo.

Hynysen tavoitteena oli ajaa puolen vuoden aikana Suomen kaikki Iron Butt -reitit ja tehdä samalla Guinness'n maailmanennätys. Urakasta olisi kertynyt 130 000 ajokilometriä sekä roimasti näkyvyyttä ja tukea nuorisotyötä tekeville hyväntekeväisyysjärjestöille.

Matka katkesi 7. heinäkuuta, kun Hynynen törmäsi moottoripyörällään edellä ajaneen kuorma-auton perään. Hän menehtyi saamiinsa vammoihin kymmenen päivää myöhemmin.

Hyväntekeväisyystyö jatkuu

Suru-uutisen kuultuaan Topi Rautjoki ajatteli, että Hynysen aloittamaa arvokasta työtä on jatkettava.

– Kun joku on uhrannut kaikkensa ja tehnyt noin paljon työtä hyvän asian eteen, ei sitä voi jättää kesken.

Rautjoki ei kuitenkaan aio tavoitella maailmanennätystä. Sen sijaan hän aikoo ajaa ympäri Euroopan ja viedä Good Will Biker -tarroja jokaiseen Euroopan maahan sellaisiin kohteisiin, joissa motoristit voivat käydä muistelemassa Hynystä ja hänen työtään.

Hän raportoi matkaansa Hynysen perustamilla Good Will Bikerin sivuilla ja julkaisee myös kartan paikoista, joihin hän on jättänyt tarroja. Samalla hän kannustaa motoristeja ottamaan kuvia muistopaikoista ja jakamaan niitä netissä.

Hynysen aloittama 130 000 kilometrin urakka on tarkoitus ajaa loppuun yhdessä muiden motoristien kanssa. Rautjoki haastaa kaikki motoristit kirjaamaan ajamansa matkat sivustolle, jotta Hynysen tavoite saadaan yhteistuumin täyteen.

– Vaikka sitä maailmanennätystä ei tehdä, niin asia viedään loppuun asti, ja henkilökohtaisesti vien sen niin pitkälle kuin voimat ikinä vaan riittävät.

Rautjoen Euroopan kiertueella matkaa tulee kertymään 24 000 kilometriä. Kilometrimäärä ei kuitenkaan hirvitä, sillä ajaminen on hänelle tuttua puuhaa.

– Viime kesänä ajoin 55 000 kilometriä, joten ei se ajaminen ihan uusi juttu ole.

Tukea koulukiusatuille

Tärkeintä on kuitenkin saada näkyvyyttä ja tukea koulukiusatuille ja nimenomaan kiusattujen jälkihoitoon.

– Moni unohtaa sen, että vaikka kiusaaminen loppuu, se kiusaaminen ei välttämättä lähde kiusatun mielestä ikinä pois. Se saattaa jättää elinikäiset traumat, jotka vaivaavat loppuun asti.

– Kiusatut joutuvat elämään niiden asioiden ja pelkojensa kanssa aina, jos heitä ei auteta. Jatkuvasti saa lukea niitä surullisia uutisia, että joku ei enää jaksanut, vaan on tehnyt omat ratkaisunsa.

Rautjoki haluaakin haastaa niin yksityiset ihmiset kuin yrityksetkin tukemaan Good Will Bikersin hyväntekeväisyyskohteita, jotta Hynysen aloittama uurastus nuorisotyön hyväksi jatkuu.

– Hyväntekeväisyyttä ei ole koskaan liikaa. Olen toiminut vuosikausia nuorisojärjestöissä ja urheiluseuroissa ja tiedän mitä Toni tällä asialla halusi.

Rautjoen matka alkaa sunnuntaina, jolloin hän suuntaa Anne Hartikan kanssa Turun kautta Ruotsiin ja siitä eteenpäin Eurooppaan. Vaikka Hynysen matka päättyi, hänen arvokas työnsä jatkuu.

 – Toni oli todella hyväsydäminen ja mahtava ihminen ja valmis tekemään kaikkensa tämän eteen. Jos Tonin kaltaisia ihmisiä olisi kymmenenkin tässä maassa, niin tämä olisi älyttömän paljon parempi paikka elää.

Aiheesta uutisoi ensimmäisenä Motouutiset.

Täydennetty tietoa matkasta kuvatekstiin.

Lue myös:

    Uusimmat