Hyssälä Lääkelaitoksen siirrosta: Osaajia löytyy muualtakin

Lääkelaitoksen siirto Helsingistä Kuopioon kuohuttaa edelleen tunteita. Lääkelaitoksesta irtisanoutuu yhä väkeä siirron vuoksi. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka pitää siirtoa liian nopeasti toteutettuna ja moittii asiasta sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälää.

Hyssälä sanoo MTV3:n haastattelussa, että asiassa ei ole hosuttu, ja kohuttua siirtoa valmisteltiin yli vuosi. Se liittyy Hyssälän mukaan suurempaan ministeriön organisaatiota muuttavaan prosessiin.

Ministeriä ja muita päättäviä tahoja on syytetty prosessin aikana kuuntelemisesta, mutta kuulemisen unohtamisesta.

- Sidosryhmien kuuntelussa on kyllä parantamisen varaa. Kaikessa on työskennelty hyvässä yhteistyössä, ministeri sanoo.

Vain pieni osa nykyisen Lääkelaitoksen henkilökunnasta on muuttamassa Kuopioon.

Hyssälän mukaan avoimeksi jääviin virkoihin on paljon halukkaita Kuopion alueella.

- Paljon korkeatasoisia osaajia ja ammattitaitoa löytyy muualtakin kuin Helsingistä., Hyssälä muistuttaa.

Ministeri on varma, että uudesta Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksesta tulee huippuhieno. Se kykenee ministerin sanojen mukaan turvaamaan lääkkeiden saatavuuden ja niiden valvonnan paremmin kuin nykyään kyetään.

(MTV3)

Katso Katja Kannonlahden juttu ja terveysministeri Liisa Hyssälän kommentit (Seitsemän uutiset 6.10.2009):

Lue myös:

    Uusimmat