Hyrylän murhaajan mielenterveys heikentyi hampaan poiston jälkeen – koki, että hänet oli kopioitu toiseen ruumiiseen

Tuusulan käräjäoikeus on todennut 34-vuotiaan miehen murhanneen vantaalaisen perheenäidin viime marraskuun lopussa Tuusulan Hyrylässä. Vastaaja sairastaa skitsofreniaa ja hänen todettiin olleen teon aikana syyntakeeton. Oikeuden lausunnosta selviää, että miehen mielenterveys alkoi järkkyä vähitellen.

Käräjäoikeuden arvion mukaan mies oli ollut pääosin terve ja hän oli ennen henkirikosta ja sitä edeltäneitä kuukausia  elänyt tavanomaista elämää.

Miehellä ei ollut aiempia mielenterveysongelmia, eikä häntä oltu aikaisemmin tuomittu rikoksista vankeusrangaistuksiin.

Työskenteli turvatarkastajana lentokentällä

Mies läpäisi peruskoulun kohtalaisella menestyksellä, jonka jälkeen hän oli suorittanut Joensuun Ammatti-instituutissa liiketalouden peruslinjan vuosina 1997-2002. Mies on käynyt armeijan ja hän on sotilasarvoltaan alikersantti.

Mies oli käynyt säännöllisesti töissä joitakin työttömyysjaksoja lukuun ottamatta. Viimeisimpänä hän työskenteli turvatarkastajana Helsinki-Vantaan lentokentällä vuosina 2008-2014, josta hän eteni myös esimiestehtäviin.

Esimiestehtävissä hän ehti työskennellä kahden vuoden ajan ennen kuin irtisanoi itsensä maaliskuussa 2014.

Outo välikohtaus pikkujouluissa

Irtisanomista edelsi erikoinen välikohtaus marraskuussa 2013.

Mies kertoi hermostuneensa työpaikan pikkujouluissa, jolloin hänelle oli tullut sanaharkkaa kahden alaisensa kanssa. Välikohtauksen yhteydessä mies oli huutanut ja raivonnut, jonka yhteydessä oluttuoppi oli tippunut lattialle. 

Kun miehen esimies oli ilmoittanut, että tapahtuneesta tulisi järjestää keskustelu, oli mies irtisanoutunut työtehtävistään, koska hän ei halunnut osallistua keskusteluun.

Kannabiksen päivittäistä käyttöä

Irtisanoutumisen jälkeen miehen elämä oli alkanut muuttua merkittävästi ja hänen mielenterveytensä alkoi heikentyä.

Mies oli kertonut mielentilatutkimuksessa, että häneltä oli muutamaa viikkoa ennen surmatekoa poistettu viisaudenhammas, minkä jälkeen hänen käyttäytymisensä oli muuttunut. Hän oli kokenut, että hänet oli kopioitu toiseen ruumiiseen.

Lisäksi käräjäoikeus kiinnitti huomiota miehen syyntakeisuutta arvioidessa hänen huumeiden käyttöönsä. Mies kertoi aloittaneensa kannabiksen käytön vuonna 2004. Neljän vuoden tauon jälkeen mies kertoi käyttäneensä kannabista päivittäin vuodesta 2011 lähtien.

Mies olikertonut, että huumeiden käyttöön on liittynyt ajoittain "vainoharhaisia oloja" sekä pelottavaa ja epämiellyttävää oloa.

Mies syyllistyi samalla huumausainerikokseen, sillä hän viljeli kotonaan kannabista.

Oikeus nosti esille Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksen, jonka mukaan kannabiksen käyttö lisää skitsofreniaan sairastumisen riskiä aikuisiässä noin kaksi prosenttia.

Mies ei kuitenkaan kertonut käyttäneensä kannabista välittömästi ennen surmatekoa.

Mielentilatutkimuksen mukaan mies kärsi kannabisriippuvuudesta, mutta hänen mielisairautensa oireet eivät olleet riippuvaisia päihteiden käytöstä.

Uhri valikoitui satunnaisesti

Oikeuden mukaan mies oli toiminut johdonmukaisesti ennen marraskuista surmatekoa. Hän oli etsinyt netistä tietoa henkilön ryöstämisestä ja täydellisen rikoksen tekemisestä. Mies olilähtenyt marraskuisena iltana asunnostaan ja kulkenut kaduilla teräaseella varustettuna.

Oikeuden mukaan mies oli surmannut satunnaisesti vastaan tulleen henkilön, eli illanvietosta kotiin palaamassa olleen 48-vuotiaan vantaalaisnaisen, ja miehen toimintaa voidaan pitää kokonaisuutena arvioiden järjettömänä.

Mies oli lyönyt naista teräaseella ainakin 41 kertaa ylävartaloon. Ruuminavauksen tehneen lääkärin arvion mukaan vähintään puolet iskuista oli tapahtunut naisen vielä eläessä.

Mies määrättiin pakkohoitoon

Mies myönsi naisen tapon, mutta kiisti murhan.

Käräjäoikeuden mukaan mies on mielisairaudestaan huolimatta ymmärtänyt tekonsa tosiasiallisen luonteen ja oikeudenvastaisuuden. Oikeus katsoi, että miehen kyky säädellä toimintaansa on ollut sairastamastaan skitsofreniasta johtuen ratkaisevasti heikentynyt.

Käräjäoikeus katsoi mielentilalausuntoon nojaten miehen syyllistyneen murhaan, mutta olleen sairaudestaan johtuen syyntakeeton.

Mies syyllistyi myös törkeään ryöstöön, kun hän anasti surmateon jälkeen uhrin omaisuutta. 

Miehen nähtiin olevan riippumattoman hoidon tarpeessa ja hän jää hoidettavaksi Niuvanniemen sairaalaan.

Lisäksi hänelle määrättiin maksettavaksi uhrin puolisolle ja tämän kahdelle lapselle oikeudenkäyntikuluista, terapiakäynneistä sekä kärsimyksestä yhteensä yli 50 000 euroa vahingonkorvauksia.

Katso myös MTV Uutisten aiemmat videot aiheesta:


Syyttäjä vaatii elinkautista Hyrylän raa'asta veriteosta 1:52

Hyrylän surma: Puolustuksen mukaan tekijä todennäköisesti mielenhäiriössä 1:37

Lue myös:

    Uusimmat