Huumorin kautta! Näin helsinkiläisiä säikytellään somessa: "Sinun kotikatusi aurataan tänäkin talvena viimeisenä"

Helsingin aurauskulut 23 miljoonaa euroa 2:11
Helsingin kaupungin aurauskulut olivat viime talvena noin 23 miljoonaa euroa.

Tällä viikolla saatu maistiainen talvesta on saanut Helsingin kaupungin sosiaalisen median vastaavat hassuttelutuulelle.

Kaupunkiympäristön some-tileillä julkaistiin eilen torstaina kuva työn touhussa kaupungin kaduilla olevasta lumiaurasta.

– Muistutellaan mekin, nyt kun sataa lunta: sinun kotikatusi aurataan tänäkin talvena viimeisenä (ellet ole muuttanut Mannerheimintielle sitten viime talven), lukee muun muassa Facebookiin tehdyn kuvapostauksen tekstinä.


MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi kertoi perjantaina aamulla, että päivän aikana säässä tapahtuu täyskäännös.

– Nyt tulee etelään kunnon marraskuun sää, eli harmaata ja sadetta, Rintaniemi kertoo.

– Kaikki se lumi, jota etelään on satanut, sulaa hyvin nopeasti pois perjantain aikana.

Lauantaista on luvassa utuinen.

Yöllä Suomen ylle saapuu uusi sadealue, joka tuo mukanaan lumisadetta maan keskiosiin.

– Jos summaa Pohjanmaalta kohti Kainuuta ulottuvan alueen lauantain ja sunnuntain lumisateet, niin lunta voidaan saada sellaiset 10–20 senttiä, Rintaniemi sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat