Huumeiden käyttö kasvussa Suomessa - tässä syy

Tilastoitu huumausainerikollisuus on ollut viime vuosina jälleen nousussa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n Huumetilanne Suomessa 2012 -raportti.

Huumausaineiden käytön kasvu näyttäisi selittyvän erityisesti 25–34-vuotiaiden miesten kannabiksen käytöllä.

Sen sijaan muiden huumausaineiden käyttö on pysynyt melko tasaisena. Poikkeuksena ovat ekstaasi ja kokaiini, jotka ovat nousseet suosiossa amfetamiinin rinnalle. Opiaateissa buprenorfiinin ja muiden lääkeopioidien käyttö on lisäksi yleistynyt heroiinin sijasta.

Kotikasvatus selittää kasvanutta käyttöä

Yksi huumausainerikosten määrän kasvua selittävä tekijä on kannabiksen kotikasvatuksen yleistyminen 2010-luvun lopulla.

THL:n Huumetilanne Suomessa 2012 -raportin mukaan vuonna kannabiskasvien viljelyn yleistyminen näkyy muun muassa takavarikkotilastoista. 1990-luvulla poliisi takavarikoi vuosittain muutamia satoja kannabiskasveja. 2000-luvulla kasvien määrä oli jo tuhansissa, ja vuonna 2010 poliisi löysi yli 15 000 kasvia.

Kotikasvatuksen lisääntyminen näkyy myös väestökyselyissä, jossa selvitettiin huumausaineiden käyttöä. Vuonna 2010 kasvista kuivattamalla saatava marihuana ohitti käytössä kannabiksesta puristamalla valmistettavan hasiksen. THL:n arvion mukaan voimasuhteiden muutos hasiksen ja marihuanan kokeilujen välillä selittyisi suurelta osin kannabiksen kotimaisella kasvatuksella. 

Tutkijat arvioivat Suomessa olevan lähes 10 000 kannabiksen aktiivista kotikasvattajaa, kertoo Huumetilanne Suomessa 2012 -raportti. Suurin osa (72 %) kotikasvattajista kasvattaa 1–5 kannabiskasvia kerrallaan. Poliisin takavarikkotilastojen perusteella 13 prosenttia takavarikoista kohdistui yli 20 kasvin viljelmiin. 

Rikoskomisario Susanna Arppe Turun huumerikosyksiköstä kertoo, että suuret, myyntitarkoitusta varten perustetut kasvattamot ovat yleistyneet. Kasvattamoiden jyrkkä kasvu on viime vuosina Arppen mukaan kuitenkin tasoittunut.

– Kasvattajat ovat viime vuosina kehittyneet. Heillä on kastelu-, valaisu- ja lannoitejärjestelmät, joita säädellään tietokoneella. Kasvatus on todella laadukasta. Suomessa viljellyn kannabiksen thc-pitoisuudet ovat jopa korkeampia kuin maahantuodun hasiksen pitoisuudet.

Tutkimusten mukaan kannabista kasvattavat nuoret ja nuoret aikuiset miehet, jotka asuvat ikätovereitaan useammin yksin, lisäksi heillä on harvemmin perhettä tai lapsia.

Kaksi huumeaaltoa

Suomessa on kansainvälisten huumetrendien tapaan ollut kaksi suurempaa huumeaaltoa, kuvaa Huumetilanne Suomessa 2012 -raportti.

Ensimmäinen aalto koettiin 1960-luvulla ja viimeisin 1990-luvulla. Molemmissa aalloissa huumeiden kokeilun ja käytön lisääntyminen on ollut nuorisoon liittyvä ilmiö.

Esimerkiksi 1990-luvun aaltoa selittää 1980-luvun lopussa pienenä underground-liikkeenä Suomeen levinnyt teknokulttuuri. Ilmiö laajeni 90-luvun loppupuolella kaupunkilaisnuorten marginaalisesta juhlimismuodosta muidenkin nuorten päihteeksi.

Huumetilanne Suomessa 2012 -raportin mukaan huumekokeilut ja huumeiden käyttötaso ovat nykyisin huomattavasti korkeammalla tasolla kuin 1990-luvun alussa. Uusimpien tietojen mukaan huumeiden kokeilu on lisääntynyt erityisesti 25–34-vuotiaiden ikäluokassa.

Lue myös:

    Uusimmat