Sadat jonottivat ruokaa sateessa – "Hurstin menu" palvikinkulla terästettyä hernerokkaa

Helsingin sateisella Hakaniementorilla sadat ihmiset kokoontuivat puoliltapäivin vähävaraisten itsenäisyyspäivän juhlaan. Maksuttoman "Hurstin menun" pääruokalajina on hernekeitto.   

– Palvikinkkua on keitossa niin paljon, ettei sitä tarvitse etsiskellä, kertoi STT:lle tapahtuman järjestäjä Heikki Hursti Hakaniemessä.  

Tuulisessa sadesäässä paikalle odotettiin Hurstin arvion mukaan yhteensä noin viittäsataa ihmistä.  

Itsenäisyyspäivän ja jouluaaton avustustapahtumien lisäksi Hurstin johtama järjestö jakaa ruoka- ja vaateapua pitkin vuotta. Hänen mukaansa tarve on kasvanut kymmenessä vuodessa "aika paljon".  

– Avuntarvitsijoiden joukkoon on tullut lisää perheellisiä, yksinhuoltajia lapsineen ja eläkeläisiä hurja joukko, Hursti kertoo.  

Hakaniementorin itsenäisyyspäivän tapahtumaa on ollut järjestämässä noin 50 vapaaehtoista. Soppatykin antimien lisäksi tarjolla on makkaraa, juustoa, kahvia ja pullaa. Lähtiessä ihmiset saavat ruokapussin mukaansa.  

Heikki Hursti järjestää "köyhien Linnan juhlan" torilla nyt 11. kerran. Tätä ennen hänen isänsä Veikko Hursti organisoi vähävaraisten itsenäisyysjuhlan noin 25 vuoden ajan.   

Lue myös:

    Uusimmat