Hurstin jalanjäljissä? Kokkolalaisen Marian kirpputori jakaa hävikkiruokaa hädänalaisille – "Ei anneta täysin syötävän ruoan mennä hukkaan"

waude2
Maria Peltoniemi oli vuosia poissa työmarkkinoilta ennen yrittäjäksi ryhtymistä, mutta nyt hän pääsee elämään pitkäaikaista unelmaansa.Maria Peltoniemi
Julkaistu 16.07.2019 07:42

MTV UUTISET - matias haikonen

Kokkolalainen Maria Peltoniemi on perustanut kotiseudulleen Waude-kirpputorin, joka pyrkii erottumaan muista kirpputoreista hävikkiruokajakelulla. Kun Peltoniemi hakee illalla ruoat jääkaappiin ja pakastimeen, seuraavana päivänä kaikki on viety jo käsistä.

Peltoniemen kirpputori perustuu kierrätykseen. Hän ottaa vastaan lahjoituksia, joita myy eteenpäin edullisesti. Waude-kirpputorille tuodaan esimerkiksi vaatteita, astioita, kirjoja ja pieniä huonekaluja.

Kirpputori auttaa hädänalaisia 

Kirpputorin perustaminen on ollut Peltoniemelle elinikäinen haave, jonka hän pääsi toteuttamaan noin vuosi sitten. Poikkeuksellisen kirpputorista tekee sen harjoittama hävikkiruokajakelu.

– Käyn hakemassa yhdestä kaupasta iltaisin hävikkiruokaa, joka menisi muuten roskikseen. Liiketoimintani kierrätysperiaate näkyy siis siinäkin, että ei anneta täysin syötävän ruoan mennä hukkaan, Peltoniemi kertoo.

Peltoniemi ottaa hävikkiruokaa mukaansa jaettavaksi aina sellaisen määrän, että kaikki ruoka menee varmasti. Määrien suhteen on pysyttävä realistisena, sillä hän vastaa kirpputoritoiminnastaan yksin.

Vaikka Peltoniemi näyttääkin omalla toiminnallaan esimerkkiä, hän on silti varsin tyytyväinen ihmisten kierrättämishalukkuuteen.

– En ole yleisesti ottaen erityisen huolissani ihmisten kierrättämisestä, sillä Suomessa kierrätetään mielestäni hyvin.

Kirpputori on ollut monelle apua tarvitsevalle tuki ja turva. 

– Esimerkiksi yhdellä perheenisällä oli meneillään kolmen kuukauden karenssi ja he elivät vain äidin sairaspäivärahalla. Silloin Wauden ruoka-apu pelasti nälältä, Peltoniemi muistelee.  

waudeHävikkiruoan menekistä Maria Peltoniemellä ei ole pelkoa.

Some on yrittäjän ystävä

Peltoniemi kertoo oppineensa tavaroiden organisointiin ja järjestelyyn jo ennen kirpputorin perustamista. Hän kokee työmarkkinoille pääsemisen olleen hänen iässään haastavaa, joten yrityksen perustaminen tuntui ainoalta vaihtoehdolta.

– Lasten kasvamisen myötä aloin pohtia, mitä tässä elämässä voisi vielä 50 ikävuoden häämöttäessä tehdä. Voisi sanoa, että tämä kirpputorin pitäminen on kutsumustyötä, Peltoniemi pohtii.

Hän pyrkii tavoittamaan ihmisiä aktiivisesti sosiaalisessa mediassa. Muun muassa Facebookia hän kehuu sen interaktiivisuuden tarjoamista mahdollisuuksista.

– Esimerkiksi juhannuksen aikana yhdeltä firmalta tuli isompi määrä salaatteja. Somen ansiosta sain ne nopeasti jaettua.

Peltoniemi kertoo myös, että hänen toimintansa on innoittanut muitakin ihmisiä kiinnostumaan kirpputoriyrittäjyydestä ja kyselemään neuvoja Facebookissa.

– On hienoa, että muitakin kiinnostaa ryhtyä tähän.

Tuoreimmat aiheesta

Kokkola