Hursti pelkää: Ruokaa päätyy vääriin tarkoituksiin

Heikki Hursti vahvistaa MTV3 Uutisille, että Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ry aikoo pääsiäisen jälkeen kysyä ruoka-avun hakijoilta henkilöllisyystodistuksia. Kyseessä ei kuitenkaan ole pysyvä käytäntö, vaan parin kerran kokeilu.

– Korviimme kantautuneiden huhujen mukaan jaettua ruokaa olisi käytetty tarkoituksemme vastaisesti. Tästä syystä olemme jonkun aikaa miettineet, että mikä olisi hyvä konsti ja ratkaisu asiaan. Päädyimme ihmisten taustojen selvittämiseen, Hursti sanoo.

Henkilöpapereita kysytään pääsiäisen jälkeen keskiviikkona ja perjantaina. Tämän jälkeen ruokaa aiotaan jakaa jälleen normaalisti kaikille apua tarvitseville. Kokeilun toivotaan pelästyttävän mahdollisia väärinkäytöksiä tehneet.

– Huhun kohteena ovat venäjää puhuvat henkilöt, joiden kotimaassa, eli Venäjällä tai Virossa, olisi mainostettu meidän toimintaamme ja ohjeistettu hakemaan ilmaista ruokaa täältä, Hursti kertoo.

"Kaikki paperit käyvät, Viking Linen matkalippuja lukuun ottamatta."

Heikki Hursti haluaa tarkentaa, että henkilöllisyyden todistamiseen ei vaadita juuri Kela-korttia.

– Jos on maahanmuuttajia, jotka eivät ole vielä sellaista saaneet, niin heillä on varmasti muita papereita, joilla voi todistaa kuka on. Kaikki paperit käyvät, Viking Linen matkalippuja lukuun ottamatta, Hursti toteaa asian nostamasta kohusta huvittuneena.

Kokeilusta ensimmäisinä, mutta virheellisesti kertoneiden lehtien toimintaa Hursti ihmettelee.

– On hyvä, että lehdistö reagoi nopeasti, mutta nyt oli laitettu sellaisia asioita minun sanomakseni, mitä en ole sanonut.

Hurstin mukaan ruoka-avun tarvitsijoiden määrä on kasvanut lyhyessä ajassa räjähdysmäisesti.

– Meillä kävi muutama viikko sitten maksimissaan 2600 ihmistä ja nyt on pari viikkoa menty yli kolmen tuhannen. Ihmettelen, että mistä väkijoukko on tullut. Jos olemme väärässä ja kyse on puhtaasti avuntarpeen kasvusta, niin siinä tapauksessa aiomme jatkaa toimintaa normaalisti.

Lue myös:

    Uusimmat