Hurrikaani Roslyn saapui Meksikoon kolmoskategorian myrskynä – äkkitulvat ja maanvyörymät uhkaavat
Hurrikaani Roslyn on iskeytynyt Meksikoon kolmoskategorian myrskynä.
Yhdysvaltain kansallisen hurrikaanikeskuksen (NHC) ja Meksikon ilmatieteen laitoksen mukaan luvassa on mahdollisesti vahinkoa aiheuttavia tuulia, vaarallinen myrskyvuoksi sekä äkkitulvia ja maanvyörymiä.
Tuulen voimakkuus oli 54 metriä sekunnissa hurrikaanin saapuessa Nayaritin osavaltioon varhain aamulla paikallista aikaa. NHC on ennustanut myrskyn heikkenevän sen saavuttua Meksikoon.
Meksikon länsirannikolla oltiin varauduttu hurrikaanin saapumiseen. Viranomaiset julistivat jo ennakoivasti hälytyksen Meksikon länsiosan neljään osavaltioon.
Jaliscon osavaltion paikallisviranomaiset ovat kertoneet, että joitakin satoja ihmisiä on evakuoitu hurrikaanin ennustetun reitin varrelta. Jaliscoon on ennakoitu paikoin 25 senttimetrin verran sadetta.
Trooppiset syklonit iskevät Meksikoon joka vuosi sekä Tyynenmeren että Atlantin rannikolla. Yleensä ne ajoittuvat toukokuun ja marraskuun välille.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää