Hupsis! YleX-parivaljakko Viki ja Köpi kolaroivat keskenään, kun lähtivät Maikkarilta: "Taisimme saada ikuisen porttikiellon"

Radiojuontajat Viki ja Köpi: Olemme aina pystyneet seisomaan vitsiemme takana 15:23
Radiojuontajat Viki ja Köpi: Olemme aina pystyneet seisomaan vitsiemme takana

Viki ja Köpi kolaroivat, kun lähtivät ajamaan Maikkarilta. Suuria vahinkoja ei kuitenkaan päässyt syntymään.

YleX aamun juontajakaksikko Ville "Viki" Eerikkilä ja Juuso "Köpi" Kallio vierailivat Viiden jälkeen -ohjelmassa torstaina 25. marraskuuta. Lähetyksen jälkeen kaksikolle sattui kuitenkin pienimuotoinen vahinko.

– Suhtaudun tähän asiaan huumorilla, sillä tiedän, että tämä vie lähinnä Villen yöunet. Taisimme saada Maikkarin tiloihin ikuisen porttikiellon, Kallio vitsailee YleX-aamulähetyksessä.

Kaksikko oli poistumassa omilla autoillaan Maikkarilta, kun vahinko sattui.

– Maikkarilta lähtevän tien päässä on pieni mäki, jonka huipulla on työmaan liikennevalot, Kallio pohjustaa.

Eerikkilä oli ajanut risteyksessä olevien liikennevalojen ohitse niin, ettei hän nähnyt liikennevaloja. Niimpä hän päätti peruuttaa, jotta näkisi milloin valot vaihtuvat.

– Siinähän kävi niin, että peruutit meikäläistä päin. Ei se ollut kovin pieni peruutus. Se oli melkoinen niitti. Kuka peruuttaa mäessä taaksepäin, kun joku on takana? Kallio ihmettelee.

Eerikkilän mukaan kyse oli puhtaasti vahingosta.

– En tajunnut, että peruutusvaihde jäi päälle. Olin omissa ajatuksissani ja valojen vaihtuessa vihreäksi painoin kaasua, Eerikkilä avartaa.

Tapauksen seurauksena Eerikkilä siis peruutti vauhdilla Kallion auton keulaan. 

– Peruutuskamera oli niin kurassa, ettei siitä nähnyt yhtään mitään. Jos olisin tajunnut, että peruutusvaihde on päällä, olisin korjannut tilanteen. 

Mitään merkittävää vahinkoa ei autoon tilanteesta syntynyt. Kallio kuitenkin suunnitteli pesettävänsä autonsa, jotta näkee autoon tulleet vahingot paremmin. 

– Et laita mitään vanhoja naarmuja minun piikkiini, Eerikkilä parkaisee.

– Joku sanoi, että sitä varten on vakuutus. Tai käräjäoikeus, Kallio kuittailee.

Eerikkilä ja Kallio voittivat yhden televisioalan tärkeimmistä pysteistä viime vuonna, kun he nappasivat Kultainen Venla -yleisöpalkinnon lähettämästään Naurumaraton-ohjelmasta.

Lue myös:

    Uusimmat