Huonekasvitkin haluavat levätä talvella

Useimmat huonekasvit lepäisivät mieluiten marraskuusta suunnilleen helmikuun puoliväliin valoisassa huoneessa, jonka lämpötila ei ylittäisi kymmentä astetta. Harvalla on kuitenkaan isoa omakotitaloa, jossa kasveilla olisi oma vilpolansa, ehkä suorastaan viherhuone. Me muut yritämme pitää kasvimme talvella hengissä kerrostalon ikkunalaudalla, kenties siirrämme ne talveksi eteläikkunalle, että ne saisivat mahdollisimman paljon valoa.

Mitä viileämpi tila, sitä vähemmät kasveja on kasteltava. Viherhuoneessa talvehtivia kasveja kastellaan ehkä kerran viikossa, ikkunalaudalla talvehtivat huonekasvit vaativat useammin vettä. Jopa kaktuksia on kasteltava säännöllisesti, mutta niukasti, sillä ilman viileää ja valoisaa lepokautta kaktukset eivät kuki. Jos siis joulukaktuksesi ei kukkinut viime jouluna, syy on todennäköisesti lepoajan puuttumisessa.

Useimmat kaktukset kukkivat kesäaikaan paitsi joulukaktus, jonka lepoaika aloitetaan siksi jo loppusyksystä. Joulukaktus saa olla lähes kastelematta kuutisen viikkoa, ja sen jälkeen aloitetaan varovainen kastelu nuppujen ilmestyttyä. Koko kukkimisajan kaktusta kastellaan muutaman päivän välein ja lannoitetaan kevyesti.
Varsinkaan nuppuista kaktusta mutta muitakaan nupussa olevia kasveja ei pidä käännellä eikä siirrellä tai ne tiputtavat herkästi nuppunsa.

Kasvilampuilla lisävaloa pimeimpään aikaan

Kaikki kaktukset ja useimmat muutkin huonekasvit tarvitsevat talvella lisävaloa useita tunteja päivässä.

Elohopealamput ja loisteputket eivät lämmitä, mutta antavat valoa ja sopivat siksi kukkavaloiksi. Tavallinen hehkulamppu polttaa helposti kukan lehdet ruskeiksi, varsinkin jos se on liian lähellä kohdettaan.

Lehtien kellastuminen tai niiden kärkien ruskettuminen voi olla merkki liian kuivasta huoneilmasta, tosin liika kastelukin voi kellastuttaa lehdet! Bambut, saniaiset, vesifiikukset ja useimmat viherkasvit pitävät päivittäisestä suihkuttamisesta.

Suihkupulloon voi lisätä merileväuutetta, joka antaa kasveille elinvoimaa, mutta ei ole varsinainen lannoite.

Kukkien kastelu- ja suihkutusveden on oltava seisonutta, hapekasta huoneenlämpöistä vettä. Kiiltävälehtisiä kasveja voi yleensä suihkuttaa. Sen sijaan nukkapeitteiset lehdet, esimerkiksi saintpaulia, kärsivät suihkuttamisesta.

Monen mukulakasvin lehdet kellastuvat ja tippuvat lepoajan alkaessa. Begoniat ja ritarinkukat ("amaryllikset") ja liljat viihtyvät lepoaikaan mieluiten puolipimeässä ja kuivassa huoneessa, eikä niitä pidä ryhtyä suihkuttamaan tai kastelemaan kesken lepokauden.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat