Huomenna siirrytään kesäaikaan! Miksi?

Suomi siirtyi kesäaikaan vuonna 1981. Siitä lähtien on kesäajan tarpeellisuudesta keskusteltu vuosittain. Muista kuitenkin siirtää kelloja tunti eteenpäin ensi yönä.

Kesäaikaan siirrytään maaliskuun viimeisenä sunnuntaiyönä. Kelloja siirretään tuolloin yöllä kello kolmesta kello neljään.

Kesäajan ja normaaliajan viisarien vääntöön on helppo muistisääntö: Viisareita siirretään aina kohti kesää.

Leikkimielisestä pohdiskelusta

Alun perin muutaman vaikuttajapersoonan leikkimielisenä pohdiskeluna syntynyt ajatus valoisan päiväajan pidentämisestä 1700–1800-luvuilla konkretisoitui nopeasti osassa maailmaa ensimmäisen maailmansodan aikoihin, kertoo Suomen Kelloseppäliitto Ry.

Kesäaika otettiin käyttöön monessa Euroopan maassa pian vuoden 1916 jälkeen. Vuonna 1918 kesäaika oli jo käytössä Yhdysvalloissa ja osassa Kanadaa.

Alkuperäisenä ajatuksena oli antaa ihmisille mahdollisuus nauttia valoisista kesäilloista pidempään, siirtämällä tunti päivänvaloa aamusta iltaan.

Moni kesäajan kokeilija palasi vanhaan aikajärjestelmään, osa taas palasi kesäajan käyttöön.

Kesäaikaan ei siirrytä kaikkialla

Kesäajan puolustajat ovat perustelleet valoisampien päivien säästävän valaistuskustannuksia, toisaalta monissa lämpimissä maissa sanotaan sähköä kuluvan silloin normaalia enemmän ilmastointiin.

Toisen maailmansodan aikaan huomattiin merkittävä tuottavuuden lisäys, kun kesäajan iltavaloa hyödynnettiin työskentelyssä.

Kesäaika otettiin käyttöön monissa Euroopan maissa vasta 1980. Nykyisin kesäaika on käytössä pääosin Pohjois-Amerikassa, osin Etelä-Amerikassa, koko Euroopassa, Venäjällä ja osassa Lähi-itää.

Kesäaikaan ei siirrytä muun muassa Australiassa, Kaukoidässä ja Keski-Afrikassa. Myöskään päiväntasaajan lähellä olevat alueet eivät hyödy siirtymisestä, koska aurinko paistaa siellä muutenkin noin 12 tuntia ympäri vuoden.

LUE MYÖS:

(MTV LIFESTYLE)

Lue myös:

    Uusimmat