Keskiviikkona saapuvat rankkasateet – ensimmäinen rintama tuo puuskia, toinen jopa myrskyä

Suomea lähestyy kaksi sadealuetta, joista toinen tavoittaa länsirannikon keskiviikkoaamuna. Iltapäivällä sataa jo koko Länsi-Suomessa, ja voimistunut tuuli voi kovien tuulenpuuskien muodossa aiheuttaa jopa paikallista vahinkoa. Idässä sateita tuo hajanaisempi sadealue.

Yöllä saderintama kulkee Itä-Suomen päälle ja torstai onkin lännessä pitkälle poutainen, vaikkakin tuulinen. Lämpötila on viidentoista asteen tuntumassa.

Iltapäivällä rannikolle saapuu kuitenkin uusi sadealue, joka on ennusteiden mukaan edeltäjäänsä voimakkaampi. Saderintama kulkee nopeasti, ja illalla sataakin miltei koko maassa.

– Sade tuo mukanaan myös myrskypuuskia ja sähkökatkot ovat hyvinkin mahdollisia, kertoo MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta.

Perjantaina sadealue on väistynyt, mutta ympäri maata tulee kuurosateita. Tuuletkaan eivät ole hiljenneet, ja ainakin Suomenlahdella voi olla myrskyä.

Sen sijaan lauantai ja sunnuntai näyttävät laajalti poutaisilta.

– Sitten pääsee lakaisemaan noita tuulen tuivertamia lehtiä pois, Pouta toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat