Huomenna ne maksetaan! Hulppeimmat veronpalautukset saa Nalle Wahlroos

Vaikka viime viikonlopun alennuspäivä Black Fridayta markkinoitiin muun muassa kauppojen joulusesongin lähtölaukauksena, todellinen lahjarumba alkaa monilla todennäköisesti vasta huomenna 29. marraskuuta. Silloin noin 3,6 suomalaisen tilille kilahtaa kaikkiaan 2,4 miljardia euroa veronpalautuksia.

Vuoden 2015 hulppeimmat veronpalautukset, lähes 2,5 miljoonaa euroa, rapsahtavat Björn ”Nalle” Wahlroosin tilille. Keskivertosuomalainen saa tyytyä huomattavasti vaatimattomampaan summaan, sillä keskimääräinen veronpalautusten määrä on tänä vuonna noin 660 euroa.

Yhteensä veronpalautuksia maksetaan noin 2,4 miljardia euroa noin 3,6 miljoonalle suomalaiselle. Reilulla miljoonalla palautettava summa on alle 100 euroa. Yli 50 000 euron palautuksia maksetaan sen sijaan runsaalle sadalle henkilölle.

Keskimääräiset mätkyt palautuksia suuremmat

Jäännösveroa eli mätkyjä maksetaan Suomessa tänä vuonna lähes 1,2 miljardia euroa.

Summa on kasvanut viime vuodesta noin 30 miljoonalla eurolla, vaikka mätkyjä maksavien määrä on hieman pienentynyt. Keskimääräisten mätkyjen suuruus on tänä vuonna siis hieman aiempaa suurempi, noin 1560 euroa.

Yhteensä jäännösveroa jäi maksettavaksi noin 750 000:lle henkilölle. Yli viidesosa jäännösveroista on alle 100 euroa. Yli 50 000 euron mätkyt on maksettavana reilulla 1 500 suomalaisella.

Verovuoden 2015 palautukset maksetaan tilinumeronsa Verohallinnolle ilmoittaneille 29. marraskuuta. Mikäli tilinumero on jäänyt ilmoittamatta, veronpalautukset maksetaan maksuosoituksena 7.-9. joulukuuta alkaen OP Ryhmän osuuspankin konttoreista.

Jäännösverojen ensimmäinen eräpäivä on ehtinyt jo umpeutua 25. marraskuuta. Toinen erä on maksettava viimeistään 1. helmikuuta 2017. Mätkyt on jaettu kahteen erään, mikäli niiden suuruus on 170 euroa tai enemmän. 

Lue myös:

    Uusimmat