Huomenna Länsi-Suomessa jopa +30 – idässä "välimerellinen meininki"

Helteet saapuvat Suomeen, mutta kuinka pitkäksi aikaa? Katso loppuviikon sääennuste 4:04
Katso meteorologi Markus Mäntykankaan loppuviikon ennuste!

Euroopan hirmuhelteet vaikuttavat myös Suomessa. Eurooppaa käristänyt ilmamassa saapui Suomeen, mutta lämmöstä saadaan nauttia vain hetken.

Hellerajan odotetaan menevän rikki suuressa osassa Suomea. MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas muistuttaakin aurinkorasvan tärkeydestä UV-säteilyn ollessa voimakasta vielä tähän aikaan vuodesta.

  • Katso meteorologi Markus Mäntykankaan loppuviikon ennuste jutun alussa olevalta videolta!

Läntisessä Suomessa voidaan päästä jopa 30 asteen lukemiin. Etelässä sekä Keski-Suomessakin päästään yli hellerajan.

– Helleilma näyttäisi yltävän pitkälle pohjoiseen Suomeen. Utsjoella saakka hellelukemat ovat mahdollisia tänään, Mäntykannas kertoo.

Helteet kuitenkin väistyvät pian sillä torstai–perjantain välisen yön aikana pohjoisessa voi tulla sade -ja ukkoskuuroja.

– Huomenna voimakas ukkosrintama pysähtyy maan keskivaiheille ja sen pohjoispuolella on jo selkeästi viileämpää.

Helle jatkaa porskuttamista perjantaina vielä Etelä- ja Itä-Suomessa.

– Välimerellinen meininki etelässä ja idässä huomenna. Saattaa hiki tulla paikallaan seisoessa.

Perjantai-iltana rajut ukkoset yleistyvät myös Etelä- ja Keski-Suomessa.

Viikonloppuna on jo selkeästi viileämpää. Sunnuntaina helle on väistynyt koko maasta.

Seuraava viikko on vielä suuri kysymysmerkki, mutta mahdollisia yksittäisiä hellepäiviä saatetaan saada. Hirmuhelteitä ja helleputkea on kuitenkin näillä näkymin turha odottaa.  

Lue myös:

    Uusimmat