Helleputki huipentuu lauantaina tukalaan kuumuuteen, varoituskartalla myös rajuja ukkosia – sunnuntaina säässä tapahtuu selvä käänne

Suomea juhannuksesta alkaen koetellut helleputki huipentuu lauantaina reilusti yli 30 asteen lämpötiloihin. Tukalan helteen lisäksi osassa maata on varauduttava rajuihin ukkosiin ja sateisiin.

Jos kesän tähänastiset lämpötilat ovat tuntuneet vielä kesyiltä, huomenna on edessä vieläkin kovempi koettelemus.

MTV Uutisten meteorologi Miina Manninen kertoo, että huominen on sään puolesta äärimmäinen päivä monessakin mielessä.

– Huominen on (toistaiseksi) viimeinen päivä kaikkein kuumimmasta helleputkesta, jolloin koetaan 30 asteen lämpötiloja, Manninen kertoo.

– Huomenna tehdään todennäköisesti myös tämän kesän uusi lämpöennätys. Varmasti menee 33 astetta jossain päin maata paikallisesti rikki. Kuumimpia paikkoja ovat Pohjois- tai Etelä-Savo sekä Etelä-Karjala. Lämpötila nousee kolmeenkymppiin ja ylikin yleisesti koko maassa Lappia myöten. 

Rajut ukkoset tutisuttavat läntistä Suomea

Jo tänään eri puolilla maata on liikkunut ukkoskuuroja, ja huomenna ne lisääntyvät.

– Aamusta alkaen tulee sadekuuroja lännessä, ja ne voivat jo aamulla olla tosi voimakkaita. Vielä rajumpia kuurot ovat iltapäivällä ja alkuillasta lännessä ja Pohjois-Pohjanmaalla.

Varsinkin Länsi-Suomessa varoitetaan rajuista ukkosista ja rankkasateista.

– Niihin liittyvät taajamatulvat ovat mahdollisia taajamissa, Manninen arvioi.

– Kittilässä yhden tunnin sademäärä oli tänään 17 milliä ja vastaavia lukemia on odotettavissa huomiselle.

Ilmatieteen laitos varoittaa huomenna kaiken kaikkiaan tukalasta helteestä, metsäpaloista, rajuista ukonilmoista, rankoista sadekuuroista ja uv-säteilyistä. 

– Hellevaroitus on voimassa koko maassa. Varoitus rajuista ukonilmoista sisältää myös varoituksen tuulista, jotka voivat olla puuskissa yli 15 metriä sekunnissa sisämaankin puolella.

Kylmä rintama halkoo Suomea sunnuntaina

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä ja sunnuntaina Suomen yli kulkee kylmä rintama ukkosineen. Se vie yli 30 asteen helteet saman tien mennessään.

Hellelukemat ovat ylittyneet Suomessa 24. kesäkuuta jälkeen joka päivä, ja 25 viime kuuta alkaen on mitattu myös yli 30 asteen lämpötiloja.

– Sen jälkeenkin on sunnuntaina vielä yleisesti hellettä, mutta vain normaalia kesäsäätä, eli 25 astetta. Eli semmoinen ”kylmä” rintama, Manninen sanoo ja naurahtaa.

Ensi viikolla viilenee

Ensi viikolla matalapaine vaikuttaa koko maassa ja sadekuuroja tulee päivittäin jossain päin maata. Lännessä on jopa keskimääräistä viileämpää. Lämpötila on kuitenkin vielä 20 asteen tienoilla.

Ensi viikolla suurimmat sateet keskittyvät Mannisen mukaan pohjoiseen, jossa on hieman tavanomaista märempää.

Lue myös:

    Uusimmat