Huippukylmä pakkasjakso voi pamauttaa sähkön hinnan kattoon: "Kansalaisten kannattaa olla hereillä"
Ennustetut paukkupakkaset lisäävät sähkönkulutusta lämmitystarpeen kasvaessa. Sähkön ennakoidaan riittävän, mutta hinnat voivat olla kovia, arvioidaan kantaverkkoyhtiö Fingridistä.
Suomen lämpötilat saattavat olla vuoden ensimmäisellä viikolla jopa 20 astetta tavanomaista kylmempiä. Pohjoiseen voi olla luvassa jopa lähes 50 pakkasasteen lukemia ja etelässä voidaan lähestyä 30 pakkasastetta.
Fingrid on arvioinut, että sähkön riittävyys pysyy hyvänä, vaikka noin 15–20 asteen pakkasjakso kestäisi Etelä-Suomessa viikon. Jokainen miinusaste lisää kuitenkin sähkön kulutusta Suomessa. Kovimmillaan on ennakoitu, että Etelä-Suomea voisi koetella jopa 30 pakkasasteen kelit.
– Jos tuollainen pakkasjakso tulisi ja pitkittyisi, olisi sähkön riittävyyden kanssa tiukkaa, valvomopäällikkö Arto Pahkin kertoo MTV Uutisille kantaverkkoyhtiö Fingridistä.
Lue myös: Näin -51,5 asteen ennätyspakkasista uutisoitiin vuonna 1999 – meneekö ennätys rikki ensi viikolla?
Sähkön hinta moninkertaistuu
Paukkupakkasilla sähkön kysynnän kasvaessa sen hinta tulisi olemaan Pahkinin arvion mukaan hyvinkin korkea, vaikka täsmällisiä hinta-arvioita hän ei halua antaa.
– Moninkertainen se [hinta] tulee olemaan, ainakin tämän päivän hintaan verrattuna, hän toteaa.
Hintaan vaikuttaisivat se, kuinka paljon sähkön kulutuksessa voidaan joustaa alaspäin ja miten paljon sähköä tuotetaan ja on tarjolla.
Kansalaisia Pahkin kehottaa seuraamaan kello 14 jälkeen ilmoitettavia sähkön hintoja seuraavalle vuorokaudelle, jolloin saa hyvän käsityksen seuraavan vuorokauden sähkön hinnasta.
– Kun on tiukka tilanne, niin kansalaisten kannattaa olla hereillä, ettei tule isoja laskuja. Ainakin pörssisähkön käyttäjien kannattaa olla todella, todella tarkkoja, Pahkin neuvoo ikävien yllätysten ehkäisystä sähkölaskun kanssa.
”Tästäkin talvesta selvitään”
Suomi on kovemman pakkasjakson aikana pitkälle riippuvainen tuontisähköstä, jonka vuoksi pakkasjaksoina huomio kiinnittyy siihen, miten sähköntuotanto esimerkiksi Ruotsissa sujuu ja siirtyykö sähkö ongelmitta Suomeen.
– Toivotaan, että kotimainen tuotanto toimii hyvin ja samoin siirtolinjat olisivat käytössä, eivätkä vikaantuisi. Tästäkin talvesta selvitään, Pahkin toteaa.
Pakkasjaksoihin on Suomessa varauduttu ja varauduttaan jatkossakin. Kotimainen tuotanto, kuten Olkiluoto 3 -ydinvoimala, tuottavat sähköä suomalaisten tarpeisiin. Lisäksi siirtoverkkoja rajoilla kehitetään, jotta sähkön tuonti ja vienti olisi sujuvampaa tulevaisuudessa.
Tuulivoiman kehittäminenkin on osa kotimaista sähköntuotannon vahvistamista, mutta kylmien jaksojen aikana vähäinen tuuli pienentää sen hyötyjä: Tuulivoimakapasiteetista arvioidaan pakkasjaksoina olevan käytössä vain kuutisen prosenttia.
Uusimmat
-
14:26
Pörssisähkö tuntuvasti halvempaa huomenna
-
14:19
Pelicans julkisti uuden päävalmentajansa – sai pitkän sopimuksen
-
14:04
Saako saippuaa lantrata? Selvitimme, miten käy vedellä jatketulle käsisaippualle
-
13:54
Lapinlahden kuolonkolarin esitutkinta valmistui – tämä tiedetään nyt
-
13:48
Glee-tähti Lea Michele odottaa toista lastaan – julkaisi herkän otoksen
-
13:40
Hellettä! Katso, osuuko lämpö paikkakunnallesi
-
13:34
Koulusurman suunnittelusta syytetty nainen kävi koululla – pidätettiin palattuaan Vaasaan
-
13:33
Harkovan koillisrintaman ukrainalaiskomentaja vaihdettiin
-
13:26
Janni Hussille uran ensimmäinen palkintosija MM-rallissa – "Mä rakastuin tähän kisaan"
-
13:14
Teinit myöntävät sytyttäneensä koulun tuleen Espoossa – muut palot yhtä tutkinnassa
-
13:08
Miksi tämä yllätysmies on MM-Leijonissa? Jukka Jalosen suosima mittatikku paljastaa "ihan järkyttävät saldot"
-
12:43
Suomalaistutkija: Shoigu yhä Putinin luottamuksen arvoinen
-
12:42
Nämä kuvat symboloivat Manchester Unitedin karmeaa tilaa – seuralegendoilta ryöpytystä: "En tiedä, mitä hän tekee"
-
12:28
Pullosta päähänsä saanut Novak Djokovic hävisi yllättäen – paljasti lukuisat oireet: "Vertakin tuli"
-
12:28
Talk show -isäntä John Oliver hehkuttaa Windows95mania
-
12:21
Reetta, 57, kertoo, miksi työelämän ikäsyrjintä on väärin ja miksei siinä ole järkeä: "Olemme luovempia kuin nuoremmat"
-
12:16
Taipalsaaren kuolonkolari: 19-vuotias moottoripyöräilijä törmäsi puomiin koulun pihalla
-
12:09
Helsingin tietomurto koskee jopa 100 000 henkeä – tekijästä ei tietoa
-
12:03
Pöllönpoikaset joutuivat elämänsä kiipeliin historiallisessa kartanossa – seurasi hurja pelastusoperaatio
-
12:02
Suora lähetys: Tällainen muistomerkki Martti Ahtisaarelle tulee
-
Lataa lisää