Olisitko valmis tekemään asioita, jotka vahingoittaisivat tuttavaasi tai työnantajaasi? Harva varmaan olisi. Kysyimme Suuri Journalistipalkinto 2013 -kilpailun 15:ltä ehdokkaalta vastausta tähän visaiseen kysymykseen.
Ehdokkaat kilpailevat Suuri Journalistipalkinto -kilpailussa kolmessa eri kategoriassa; Vuoden juttu, Vuoden journalistinen teko ja Vuoden journalisti. Jokaisessa kategoriassa on kolme ehdokasta tai ehdokasryhmää.
Maa, missä kirjoitat jutun vaikuttaa myös siihen voiko jutun kirjoittaa, kertoo Vuoden journalistiksi -kategoriassa ehdolla oleva Hufvudstadsbladetin ja Svenska Dagbladetin toimittaja Anna-Lena Laurén.
– Venäjällä en tekisi juttua, joka voisi vahingoittaa haastateltavani jota en edes tunne, puhumattakaan ystävistä. Tai tekisin sen niin, että haastateltavaa ei taatusti pystyisi jäljittämään, muuttaisin yksityiskohdat jne. Tässä maassa (Venäjällä) seuraukset voivat olla arvaamattomia ja ne eivät yleensä koske sinua, vaan muita ihmisiä. Suomessa se riippuu jutun tärkeydestä, Laurén kuvailee.
Viidentoista ehdokkaan vastauksissa korostui ylipäätään yhteiskunnallinen vastuu.
– Jos olen hyvän ja työnantaja tai tuttava pimeän puolella, ja jutun antama tieto on yhteiskunnallisesti merkittävää, niin todennäköisesti kyllä, vastaa kysymykseen Kaskas Median toimittaja Annina Huhtala, joka on ehdokkaana Vuoden journalistinen teko -kategoriassa Kriisi? Crisis? -verkkosivustosta.
Jutun painoarvo merkitsee
Lähes kaikki ehdokkaat olivat kuitenkin valmiita tekemään jutun, vaikka se vahingoittaisi tuttavaa tai työnantajaa.
– Olen tainnut tehdäkin monta kertaa, kuittaa Vuoden juttu -kategoriassa ehdolla oleva Kauppalehden toimittaja Heikki Haapavaara.
Monet huipputoimittajista muistuttivat, että juttu olisi ehkä tehtävä, koska se olisi tärkeää, mutta itsensä voisi myös jättää ulkopuolelle. Näin totesivat esimerkiksi Vuoden journalistiksi ehdolla oleva Helsingin Sanomien toimittaja Saska Saarikoski ja Vuoden juttu -kategoriassa ehdolla oleva Helsingin Sanomien Katarina Baer.
– Jokainen juttu perustuu harkintaan ja puntarointiin. Jos aihe on tarpeeksi painava, juttu on tehtävä, mutta jos kohde on henkilökohtaisesti liian läheinen kannattaa miettiä, sopisiko joku muu paremmin jutun tekijäksi, toteaa Saarikoski.
– Jos asia olisi painava, se olisi ammattietiikkani mukaista. Mutta kuka tietää? Ehkä pesisin käteni ja toimittaisin käsiini saamani tiedot kollegalle, jolla ei olisi samoja suhteita kohteeseen kuin minulla, Baer sanoo.
"Oman pesän likaaminen vaikeaa"
Vuoden journalistinen teko -kategoriassa ehdolla oleva Long Playn Johanna Vehkoo muistuttaa, että juttua ei saa jättää tekemättä vain siksi, että se vahingoittaisi jotakuta.
– Jos juttu sisältää merkittävää tietoa, se pitää tehdä, vaikka kaikki eivät siitä pitäisi. Toimittajat tekevät äärimmäisen harvoin juttuja mediabisneksestä – se kertoo siitä, että oman pesän likaaminen on vaikeaa. Omalta alalta ei vaadita samantasoista läpinäkyvyyttä kuin muulta yritystoiminnalta, saati politiikalta.
Huipputoimittajista osa muistutti, että juttua tehtäessä vaikuttimena eivät voi olla omat tuttavat.
– Journalismia ei tehdä siksi, että haluttaisiin vahingoittaa jotakuta. Juttujen tarkoitus on kertoa olennaista tietoa, jonka avulla pikemminkin pyritään kohti parempaa yhteiskuntaa. Välillä jonkun yksityinen etu voi samalla vahingoittua, vaikka niin ei haluaisikaan. Se joku on aina jonkun tuttava, omainen tai työnantaja. Mittaristo ei voi olla erilainen omien tuttavien suhteen. Vastuun pitää olla aina yhtä suuri kuin kyse olisi omasta naapurista, toteaa Yleisradion toimittaja Hannele Valkeeniemi, joka on ehdolla Vuoden journalistinen teko -kategoriassa Me tiedämme missä asut -projektista.
Suuren Journalistipalkinnon saajat valitaan gaalassa, joka nähdään suorana lähetyksenä MTV3-kanavalla keskiviikkona 26.3.2014 kello 20 alkaen.
Äänestä myös omaa suosikkiasi suurijournalistipalkinto.fi-sivustolla. Yleisön suosikki valitaan ja palkitaan gaalassa.