Huippu-urheilun tukirahastossa jo lähes miljoona euroa – "Suomesta löytyy tahtoa vastuullisiin tekoihin"

Suomen olympiakomitean perustamaan olympiarahastoon on kertynyt puolen vuoden aikana lähes miljoona euroa yksityistä rahaa.

– Kiitämme lahjoittajiamme. Te olette osoittaneet esimerkillänne, että Suomesta löytyy sekä tahtoa että rohkeutta vastuullisiin tekoihin myös taloudellisesti vaikeina aikoina, rahaston varainhankinnasta vastaava johtaja Jaakko Sippola sanoi Olympiakomitean tiedotteessa.

Olympiarahaston kokonaistavoite on 40 miljoonaa euroa, josta puolet on määrä tulla lahjoituksina yrityksiltä ja yksityishenkilöiltä.

Valtio on hankkeessa mukana vastinrahaperiaatteella, eli se on sitoutunut lahjoittamaan rahastoon saman verran kuin lahjoituksina on saatu kasaan. Eduskunta teki vastinrahapäätöksensä keväällä 2019.

Hankitut rahat käytetään suomalaisen huippu-urheilun tukemiseen.

Lue myös:

    Uusimmat