Huimauskohtauksen saanut Matti Vanhanen MTV:lle: "Olo heikkeni huomattavasti ja piti käydä istumaan" – jaksoi jo vitsailla sairaalassa

Huimauskohtauksen tänään vaalitilaisuudessa saanut Matti Vanhanen (kesk.) arvelee, että kohtaus liittyi viime viikolla todettuun keuhkoputkentulehdukseen.

Ex-pääministerin avustaja Jari Flinck kertoi MTV Uutisille aiemmin, että Vanhanen sai huimauskohtauksen Espoossa kauppakeskus Sellossa järkestetyssä vaalitilaisuudessa.

Ambulanssilla sairaalaan

Vanhanen oli tapaamassa kansalaisia, kun yllättäen häntä oli alkanut huimata. Paikalle soitettiin ambulanssi, jolla Vanhanen toimitettiin päivystykseen.

– Se oli huimauskohtaus tai sairauskohtaus. Olo heikkeni huomattavasti ja piti käydä istumaan.

– Maallikkona oma arvioni on, että se saattaa liittyä viime viikolla todettuun keuhkoputkentulehdukseen, mutta parempi, että kuuntelen nyt mitä lääkärit sanovat.

"Olo huomattavasti parempi"

MTV Uutisten puoli neljän aikaan tavoittama Vanhanen oli edelleen sairaalassa.

– Olen nyt lähdössä röntgeniin, hän kertoi.

– Olo on jo huomattavasti parempi, ja nyt pystyisin pitämään taas puheita, kansanedustaja jaksoi jo vitsailla.

Vanhanen haluaa kiittää vaalitilaisuudessa paikalla olleita hoitoalan ihmisiä.

– He soittivat ensihoitoyksikön paikalle. Kiitän heitä tästä.

"Toimin lääkärin ohjeiden mukaan"

Vanhasen mukaan vielä ei ole tietoa, miten kohtaus vaikuttaa hänen työhönsä eduskunnassa.

– Toimin lääkärin ohjeiden mukaan, ja jos se vaikuttaa lähipäivien työhön, niin sitten vaikuttaa.

– Päivän ja illan mittaan saan varmaan täsmällisen käsityksen, mistä on kyse.

Lue myös:

    Uusimmat