Huijarit veivät noin 80 000 euroa iäkkäältä pariskunnalta Loimaalla – väittivät autonsa reistailevan

Loimaalla asuvalta iäkkäältä pariskunnalta huijattiin helmikuussa noin 80  000 euroa, Lounais-Suomen poliisi tiedottaa.

Tapahtumat saivat alkunsa, kun pariskunnan oven taakse ilmestyi kolme miestä. Miehet kertoivat autonsa reistailevan ja pyysivät hinausapua.

Päästyään sisälle asuntoon huijarit pääsivät käsiksi muun muassa pariskunnan tietokoneeseen ja nettipankin tunnuksiin sekä pankkikorttiin. Kun talon asukkaat luulivat miesten järjestelevän hinausasiaa, tosiasiassa nämä samalla hetkellä veivät vanhusten pankkitililtä säästöjä.

Esitutkinnan aikana poliisi on kuullut kaikkia kolmea miestä epäiltynä törkeään maksuvälinepetokseen. Miehet ovat myöntäneet osallisuutensa rikokseen. Lisäksi poliisi on kuullut yhteensä yhdeksää tapaukseen liittyvää henkilöä rahanpesusta.

Poliisi on esitutkinnassaan saanut selville, että miehet pyrkivät aiemmin samalla reissulla kolmeen muuhunkin taloon.


Lue myös:

    Uusimmat