Huhuille vahvistus: tässä on Teemu Pukin uusi päävalmentaja

Englannin jalkapallon toiseksi korkeimman sarjatason eli Mestaruussarjan kautta odotuksia heikommin toistaiseksi suorittanut Norwich julkisti perjantaina uuden päävalmentajan.

Suomen maajoukkuetähti Teemu Pukkia ja muita "Kanarialintuja" ohjaa ja opastaa nyt saksalais-yhdysvaltalainen David Wagner.

Urallaan Saksassa, Englannissa ja Sveitsissä valmentanut Wagner, 51, korvaa joulukuun lopulla potkut saaneen Dean Smithin, jonka alaisuudessa sarjaan yhtenä suosikeista lähtenyt Norwich vajosi loppuvuodesta sarjassa yhä alemmas. Joukkue on koonnut neljästä viime pelistään vain yhden pisteen, ja se on sarjassa 11:ntenä. Toki viimeinen nousukarsintaan oikeuttava paikka eli kuudes sija on vain kolmen pisteen päässä.

Wagner valmensi viime kaudella sveitsiläistä Young Boysia. Wagner aloitti valmennusuransa Borussia Dortmundin kakkosjoukkueessa vuonna 2011. Dortmundissa Wagner työskenteli läheisesti entisen pelikaverinsa, Dortmundin edustusjoukkueen päävalmentaja, nykyisin Liverpoolia luotsaavan Jürgen Kloppin kanssa.

Wagnerin Norwich-debyytti koittaa sunnuntaina, kun joukkue kohtaa Englannin FA-cupin 3. kierroksella Blackburnin.

Lue myös:

    Uusimmat