Huh huhtikuuta, jopa +20 astetta mahdollista! Pitkä ennuste hohkaa kesäisen punaisena: "Paljon aurinkoa, tavanomaista kuivempaa ja lämpimämpää"

Huhtikuuksi ennustetaan lämmintä, paikoin jopa kesäistä säätä.

MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas sanoo, että tuoreen ECMWF-kuukausiennusteen mukaan kevät on starttaamassa koko maassa.

– Kun katsoin ennusteessa huhtikuuta se hohkaa punaisena lämpötilojen ja sateiden osalta, Mäntykannas hehkuttaa.

– Korkeapainevoittoiselta näyttää. Eli paljon aurinkoa, tavanomaista kuivempaa ja lämpimämpää.

Mäntykannaksen mukaan joskus on samanlaisessa asetelmassa on päästy pariinkymmeneen lämpöasteeseen.

– En sulkisi pois, että saadaan sinne tänne yksittäinen kesäpäivä.

Renkaidenvaihto alkaa

Lumi on sulanut etelässä pois vauhdilla. Se on saanut autoilijat ja miksei talvirenkailla suhanneet pyöräilijätkin pohtimaan jälleen kerran kesärenkaiden vaihtoa.

Mäntykannas itse aikoo ottaa yöpakkasista huolimatta kesäkumit autotallin nurkasta käyttöön.

– Itse ajattelin vaihtaa jo viikonloppuna kesärenkaat. Vaikka on pakkasöitä, ne ovat kuivia täällä etelässä. Harmittaa, että nastat kuluvat turhaan ja kuluttavat teiden pintoja.

Tällä viikolla ensi yö on hyvin kylmä. Pakkasta on 10-15 astetta. Perjantaina on todella lämmintä, 10-15 astetta plussalla.

Ahvenet on tältä talvelta pilkitty

Jäät haurastuvat vauhdilla. Mäntykannas varoitteleekin talvikalaan lähtijöitä. Etenkin eteläisessä Suomessa.

– Jäät ovat lähdössä kovaa vauhtia, jos kuukausiennuste toteutuu. Jääkausi vetelee kyllä viimeisiään. Aurinko haurastuttaa jäätä nopeasti sekä päältä että alta.

Pohjoisessa on lunta, mutta päivisin ollan meteorologin mukaan niin paljon plussalla, että lumisimmat hetket ovat takana.

– Joskus Kilpisjärvellä on kyllä hiihdetty juhannuksena, Mäntykannas muistelee.

Lue myös:

    Uusimmat