Mainos

HS: Suomalaiset suhtautuvat tulevaan talousvuoteen myönteisesti

Suomalaisista 45 prosenttia uskoo, että ensi vuosi on Suomen talouden kannalta kuluvaa vuotta parempi, kertoo Helsingin Sanomien teettämä kysely.

Joka kymmenes suomalainen ennustaa käännettä huonompaan suuntaan, mikä on selvästi vähemmän kuin vuonna 2014. Silloin kolme kymmenestä ennakoi, että tuleva vuosi on talouden kannalta kehnompi.

Talouteen suhtaudutaan toiveikkaasti kaikissa väestöryhmissä, mutta keskimääräistä toiveikkaammin suhtautuvat akateemisesti koulutetut ja hyvätuloiset.

Vähemmän koulutetuista ja pienempituloisista harvempi uskoo vuoden 2018 olevan talouden kannalta kuluvaa vuotta parempi, mutta optimismi on heillekin tyypillisin tapa suhtautua tulevaan vuoteen.

Keskustaa, kokoomusta ja demareita äänestävät olivat keskimääräistä toiveikkaampia. Perussuomalaisten ja vasemmistoliiton kannattajat suhtautuivat tulevaan keskimääräistä pessimistisemmin. Vihreiden äänestäjät olivat näkemyksineen lähimpänä keskiarvokansalaista.

Mielipidemittauksen toteutti Kantar TNS. Aineisto koottiin joulukuussa ja haastatteluja tehtiin 1  006.

Tulosten virhemarginaali on noin 3 prosenttiyksikköä suuntaansa.

 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.