HS:n jättävä kolmikko perustaa yrityksen

Helsingin Sanomilta lähtevä esimieskolmikko aikoo perustaa journalismin saralla toimivan yrityksen, kertoo toimituspäällikkö Paula Salovaara.

– Lähdemme kolmestaan ja perustamme firman. Emme ole vielä tarkempia suunnitelmia ehtineet tehdä. Tämä on meidän kolmen iloinen uusi alku.

Toimituspäälliköt Reetta Räty ja Paula Salovaara sekä kehityspäällikkö Ville Blåfield kertoivat Twitterissä irtisanoutuneensa Helsingin Sanomista tänään. Ajankohta oli Salovaaran mukaan harkittu.

Salovaara painottaa, että yhteislähtö ei ole kommentti millekään tapahtumalle Sanoman tai Helsingin Sanomien sisällä.

Myös Räty sanoo, ettei irtisanoutumispäätöksiin liity dramatiikkaa.

– Aiomme joka tapauksessa tehdä jotain yhdessä, niin tuntui luontevalta lähteä samaan aikaan, ei mitään sen kummempaa.

Sanoman heikentynyt taloudellinen tilanne ei ole vaikuttanut kolmikon lähtösuunnitelmiin, vuodesta 2005 Sanoman palveluksessa työskennellyt Salovaara kertoo.

Salovaaran mukaan lähtö ei liity myöskään uuden Radio Helsingin tai vastaavan kanavan perustamiseen, kuten verkossa on ehditty jo spekuloida.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat