Tutkinnanjohtaja paljastaa järkyttävän yksityiskohdan Koskelan teinisurmasta: Epäillyt pojat kuvasivat tekojaan – väkivaltaisia videoita löytyi puhelimista

Helsingin Koskelassa 16-vuotiaan pojan murhaamisesta epäillyt nuoret kuvasivat uhrinsa väkivaltaista ja nöyryyttävää kohtelua videolle. Asiasta uutisoi aiemmin Helsingin Sanomat.

Epäiltyjen poikien puhelimista on löytynyt videomateriaalia tekotapahtumista. Asiaa kommentoi MTV Uutisille tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Forss.

– Valitettavasti en voi alkaa avaamaan tarkemmin, mutta siellä on tapahtuma-ajalta ja tekopäivältä videoitu osittain näitä tilanteita. 

Forssin mukaan nuoret ovat videoineet myös uhrin kuolemaan johtanutta väkivaltaa. 

– Siellä on myös kuvattu sitä väkivaltaa itse tekopäivältä.

Poliisilla ei ole käsitystä siitä, miksi nuoret ovat halunneet videoida tekojaan. Niin ikään hämärän peitossa ovat tekoon johtaneet syyt. Poliisin mukaan mitään järjellistä motiivia väkivallalle ei ole löydetty. 

– Kuten aiemmin on tuotu ilmi, ei ole löytynyt viitteitä siitä, että taustalla olisi esimerkiksi jonkinlaista mustasukkaisuutta, velkoja tai someriitoja, Forss sanoo.

– Olemme kuvailleet toimintaa kiusaamiseksi, ja se voi olla yleensä muutenkin sellaista, ettei siihen mitään järjellistä syytä löyty. Emme osaa sanoa tai avata sen tarkemmin, mikä se lopullinen motiivi tai tahtotila toiminnassa on ollut, hän jatkaa.

Forssin mukaan henkirikoksesta epäillyt kolme nuorukaista olivat jo aiemmin, ennen tekopäivää, kohdistaneet uhriin väkivaltaa.

Uhri makasi kuolleena päiviä

Epäilty henkirikos tapahtui perjantaina 4. joulukuuta Helsingin Koskelassa sijaitsevan sairaalan alueella. Uhri löydettiin vasta seuraavana maanantaina, joulukuun 7. päivä. 16-vuotias nuori makasi ulkona maassa osin riisuttuna.

Poliisi on aiemmin kertonut, että nuoren kuolemaa edeltänyt väkivalta oli kestänyt useita kymmeniä minuutteja. Poliisi on arvellut uhrin joutuneen aiemmin pitkään jatkuneen kiusaamisen uhriksi.

Epäillyt tekijät ovat kolme 16-vuotiasta poikaa. He ovat tällä hetkellä tutkintavankeudessa.  

Tutkinnanjohtaja Forssin mukaan nuoret ovat olleet kuulusteluissa yhteistyöhaluisia.

– Heillähän ei ole velvollisuutta puhua mitään, mutta he ovat suhteellisen hyvin selvittäneet asiaa. Tiettyjä nyansseja on selvinnyt pikkuhiljaa lisää. En lähde kuitenkaan avaamaan tarkemmin, mitä ne ovat.

– Koko totuus ei ole välttämättä tullut kerralla esille, mutta he ovat olleet yhteistyöhaluisia ja -kykyisiä selvittämään asiaa.

Poliisi jatkaa tapauksen esitutkintaa edelleen muun muassa kuulusteluin. 

– Niitä on tehty jo useita kertoja, mutta jatkamme silti edelleen. Kuulustelut voivat tulla hyvinkin laajoiksi. Lisäksi teemme erilaisia tarkastuksia ja teknistä tutkintaa. Vaikka tätä on pari viikkoa selvitelty, jatkamme edelleen hyvin aktiivisesti.

Juttua täydennetty 28. joulukuuta kello 16.31: Täydennetty juttua kauttaaltaan tutkinnanjohtajan kommenteilla.

Video: Väkivaltaisesti kuollutta 16-vuotiasta nuorta muistettiin kynttilähetkessä surmapaikalla: "Tapaus on järkyttänyt ja aihettanut paljon surua"

Lue myös:

    Uusimmat