HS: Kolarin onnettomuudessa loukkaantui lahjakkaita alppilaskijoita - nuorin 16-vuotias

Lapissa Kolarissa aamulla sattuneessa minibussin ja pakettiauton törmäyksessä loukkaantui useita nuoria alppihiihtäjiä.

Toisessa turma-autossa matkusti kahdeksan Tahkon alppikoulun oppilasta, kertoo Helsingin Sanomat. Autoa kuljetti heidän valmentajansa.

Tahkon alppikouluun on valittu maamme lahjakkaimpia alppiurheilijoita suorittamaan peruskoulun ja lukion opintoja.

Helsingin Sanomien haastatteleman Tahkon alppikoulun toiminnanjohtaja Veli-Matti Kuuselan mukaan alppikoululaiset olivat lähteneet aamuharjoituksen jälkeen ajamaan kahdella autolla Ylläkseltä kohti etelää. Kyseessä oli kauden viimeinen lumileiri.

Turmassa loukkaantui kaikkiaan 14 ihmistä. Lapin keskussairaalaan Rovaniemelle kuljetettiin yhdeksän henkilöä, josta kuusi on alppikoulun oppilaita ja yksi autoa kuljettanut valmentaja.

Toisesta turma-autosta sairaalaan vietiin kaksi ihmistä.

Aamulehden tietojen mukaan nuorin loukkaantuneista on 16-vuotias.

Lapin keskussairaalan mukaan kolarissa loukkaantui vakavammin yksi ihminen. Hän oli tänään tehohoidossa. Sairaalaan hälytettiin suuronnettomuusvalmius. 

Lue myös:

    Uusimmat