Hovista tuomio murhasta: Mies löi toista 38 kertaa saksilla Varkaudessa

Mies löi toista 38 kertaa saksilla Varkaudessa joulukuussa 2015, sanoo Itä-Suomen hovioikeus tuomiossaan.

Hovioikeus tuomitsi miehen murhasta Pohjois-Savon käräjäoikeuden aiemman tuomion mukaisesti.

Oikeuden mukaan mies myös kuristi uhriaan sängyllä ennen saksilla viimeisteltyä murhaa. Iskut osuivat kaulan ja rintakehän alueelle.

Oikeus ja puolustus vetivät erilaiset johtopäätökset miehelle tehdystä mielentilatutkimuksesta.

Miehen puolustus perusteli tekoa päihteiden heikentämällä impulssikontrollilla ja siitä alentuneella syyntakeisuudella tai syyntakeettomuudella. Oikeuden mukaan miehen olisi kuitenkin vähintäänkin pitänyt olla tietoinen päihtymistilaansa liittyvistä riskeistä.

Oikeus katsoi, että teko oli tehty erityisen raa´alla ja julmalla tavalla ja tuomitsi Jaakko Olavi Kankaan, 42, elinkautiseen vankeuteen.

Lue myös:

    Uusimmat