Hovioikeus arvioi Kaavin henkirikoksen murhaksi

Itä-Suomen hovioikeus tuomitsi tiistaina 36-vuotiaan naisen murhasta elinkautiseen vankeuteen.

Hovioikeus katsoi, että Sanna-Riitta Katriina Petäjämäki (ent. Komulainen) tappoi erityisen raa'alla ja julmalla tavalla kotonaan Kaavilla vieraana olleen miehen kesällä 2006. Uhri oli vahvan päihtymyksen takia puolustuskyvytön.

Kuopion käräjäoikeus tuomitsi naisen taposta yhdeksäksi vuodeksi vankeuteen. Syyttäjä vaati naiselle jo tuolloin rangaistusta ensisijaisesti murhasta ja toissijaisesti taposta. Nainen kiisti syytteet sillä perusteella, ettei muistanut tapahtumia lainkaan. Hän kuitenkin myönsi pitävänsä todennäköisenä, että oli syyllistynyt tekoon. Uhria lyötiin lukuisia kertoja puukolla ja hiilihangolla.

Omakotitalossa, jossa henkirikos tehtiin, kävi tapahtumapäivänä ambulanssi kahdesti. Ensimmäisellä käynnillä sairaankuljettajat eivät ottaneet mukaansa vahvasti päihtynyttä vierasta, koska tämän ei katsottu olevan sairaanhoidon tarpeessa. Viitisentoista minuuttia myöhemmin ambulanssin hälytti uudelleen naisen avopuoliso. Tällöin vammat huomattiin. Pelastustoimista huolimatta uhri menehtyi.

Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen mukaan nainen oli teon tehdessään syyntakeinen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat