Toimittajat ovat kiistäneet syytteet ja vaativat niiden hylkäämistä.
Helsingin hovioikeus antaa tänään tuomion niin sanotussa Viestikoekeskus-jutussa, jossa käräjäoikeus tuomitsi aiemmin kaksi Helsingin Sanomien (HS) toimittajaa turvallisuussalaisuuden paljastamisesta.
Oikeusjuttu koskee lehden joulukuussa 2017 julkaisemaa artikkelia ja sen jälkeen julkaistavaksi aiottua juttusarjaa, jotka käsittelivät Puolustusvoimien Viestikoekeskusta ja sotilastiedustelua.
Helsingin käräjäoikeus katsoi tammikuussa 2023 antamassaan tuomiossa, että artikkelissa julkistettiin sellaisia sotilastiedustelua koskevia tietoja, jotka oli Suomen ulkoisen turvallisuuden vuoksi säädetty salassa pidettäväksi.
Oikeuden mukaan tietojen osoitettiin olevan keskeisesti peräisin Puolustusvoimilta.
Lue lisää: Helsingin Sanomien Viestikoekeskus-juttu hovioikeuteen elokuussa
Käräjäoikeus tuomitsi toimittaja Tuomo Pietiläisen turvallisuussalaisuuden paljastamisesta sakkorangaistukseen.
Toimittaja Laura Halminen jätettiin syyksilukevasta tuomiosta huolimatta rangaistuksetta.
Oikeuden mukaan Pietiläinen oli päävastuussa artikkelin kirjoitustyöstä. Halmisen rooli oli oikeuden mukaan selvästi Pietiläistä vähäisempi, minkä lisäksi hän pyrki tuomion mukaan varmistumaan artikkelin laillisuudesta. Siksi oikeus jätti hänet tuomitsematta rangaistukseen.
