Hovi paljasti yksityiskohtia Madeleinen synnytyksestä

Ruotsin hovi on kertonut lisätietoja Madeleinen synnytykseen liittyen. Prinsessan odotetaan saavan esikoisensa helmikuun lopussa.

Ruotsin hovi on tiedottanut yksityiskohtia prinsessa Madeleinen synnytyksestä. Jo aiemmin on ollut tiedossa, että Madeleine synnyttää esikoisensa New Yorkissa, ja että kuningaspari Silvia ja Kaarle Kustaa aikovat matkustaa tapahtuman tiimoilta Yhdysvaltoihin.

Nyt hovin sivuilla kerrotaan, miten tapahtumat tulevat synnytyksen koittaessa etenemään.

Kuningaskunnan marsalkka tulee infoamaan valtion johtoa syntymästä, lisäksi asiasta tiedotetaan kuningashuoneen sivuilla ja Facebook-sivulla.

Vauvan syntymästä laaditaan myös perinteiden mukainen virallinen todistus. Todistus laaditaan syntymää seuraavana päivänä, ellei syntymä satu tapahtumaan lauantaina, jolloin se tullaan laatimaan vasta maanantaina. Koska Madeleine synnyttää Ruotsin rajojen ulkopuolella, tullaan hänen kohdallaan kuitenkin soveltamaan erikoisjärjestelyjä, joista tiedotetaan myöhemmin.

Vauvan synnyttyä kuningas myös kutsuu maan hallituksen koolle tiedottaakseen näille vauvan virallisesta arvonimestä ja nimestä.

Syntymä tulee näkymään konkreettisesti myös Skeppsholmenissa, missä vauvan kunniaksi ammutaan kunnialaukauksia armeijan toimesta. Laukauksia ammutaan 21 kappaletta. Kunnialaukauksia kajautetaan myös Bodenin, Härnösandin, Karlskronan ja Göteborgin asemilla.

Syntymän kunniaksi järjestetään myös perinteinen kirkkoseremonia, jollainen järjestetään aina kuningasperheen merkkipäivien kunniaksi. Edellisen kerran sellainen pidettiin viime syyskuussa kuninkaan 40-vuotisen hallintokauden kunniaksi.

(MTV VIIHDE)

Lue myös:

    Uusimmat