Hongkongin kiistelty johtaja myöntää: Rökäletappio vaaleissa kertoo ihmisten tyytymättömyydestä

Hongkongin mielenosoitukset kärjistyneet – poliisi uhkaa ampua kovilla 1:58

Hongkongin hallintojohtajan Carrie Lamin mukaan Hongkongin viikonlopun aluevaalit osoittivat hongkongilaisten tyytymättömyyden hänen hallintoaan kohtaan. Pitämässään viikkokatsauksessa Lam totesi, että sunnuntain vaaleissa oli tavanomaista enemmän poliittisia ulottuvuuksia.

– Monet eivät pelkästään antaneet ääntänsä ehdokkaalle, vaan ilmaisivat äänestämällä näkemyksensä aluehallinnon puutteellisuudesta. He myös ilmaisivat tyytymättömyytensä siihen, kauanko epävakaan tilanteen hoito on kestänyt, Lam sanoi.

Hallintojohtaja sanoi ottavansa äänestystuloksen vakavasti, mutta ei kuitenkaan tehnyt myönnytyksiä demokratiaa vaativille mielenosoittajille.

Demokratialiike vei lopullisten äänestystulosten mukaan 347 paikkaa aluevaaleissa, kun jaossa oli 452 valtuustopaikkaa. Aluevaltuustoja on kaikkiaan 18, ja niistä 17 on äänestyksen jälkeen demokratiamyönteisten hallinnassa. Aiemmin kaikki valtuustot olivat Kiina-mielisten hallinnassa.

Manner-Kiinan puolella demokratialiikkeen vaalivoitto ei ylittänyt uutiskynnystä. Moni julkaisu jätti vaalivoittajat mainitsematta, ja esimerkiksi kommunistisen puolueen äänenkannattaja Kansan päivälehti tyytyi toteamaan, että yhteiskunnalliset epävakaudet sekoittivat vaaliprosessin.

Englanninkielinen China Daily -sanomalehti puolestaan julisti, että tulosta vääristi häirintä, joka vähensi hallintomyönteisten ehdokkaiden näkyvyyttä.

Lue myös:

    Uusimmat