Honey Boo Boo lähestyy teini-ikää – äiti kamppailee jälleen painonsa kanssa

Honey Boo Boo ja tämän äiti Mama June edustivat pitkästä aikaa yhdessä. Kaksikko oli mainostamassa uutta, yhteisen tositelevisiosarjansa, kautta.

12-vuotias Alana "Honey Boo Boo" Thompson ja tämän äiti Mama June Shannon kuvattiin edustustehtävissä New Yorkissa. Honey Boo Boo alkaa olla äitinsä pituinen ja lapsitähti on aivan teini-iän kynnyksellä.

Kauneuskilpailuissa kisaava Honey Boo Boo on elänyt lähes koko lapsuutensa televisiokameroiden ympäröimänä. Äidin ja tyttären matka julkisuudessa alkoi Toddlers and Tiaras -tositelevisio-ohjelmasta, jonka pohjalta perheen vaiheista alettiin tuottaa heidän omaa sarjaansa Täältä tulee Honey Boo Boo.

Tällä hetkellä sekä Honey Boo Boo, että Mama June nähdään Mama June: From Not to Hot -sarjassa, joka seuraa kaksikon matkaa yhteiseen äiti-tytär kauneuskilpailuun. Kaksikko oli New Yorkissa mainostamassa sarjan uuden kauden alkamista iloisissa tunnelmissa.

Mama June on kamppaillut painonsa kanssa viimeisien vuosien aikana. Hän onnistui pudottamaan painoaan huimat 140 kiloa, mutta nyt näyttää siltä, että paluu vanhaan on hiljalleen alkanut. Sarjan uudessa trailerissa äiti kamppailee mekon pukemisen kanssa.

– Olen lihonut muutaman kilon, Mama June myöntää trailerissa.

Tositelevisiotähden muodonmuutos lähti liikkeelle vuonna 2015 ja televisiokamerat seurasivat sitä tiiviisti Mama June: From Not to Hot -sarjassa. Uudella kaudella kunnon ylläpitämisen motivaattorina toimii Mama Junen ja Honey Boo Boon yhteinen tavoite osallistua kauneuskilpailuun.

Lue myös:

    Uusimmat