Homopommi, rottaräjähde ja sotasika − Ovatko nämä hulluimmat sotavälineet?

Sota on ihmisten suurta hulluutta, eikä se kaihda keinoja. Sodassa kaikki on sallittua, jopa nämä mielettömät sotavälineet.

Oddee.com-sivusto on listannut maailman hulluimpia sodankäyntivehkeitä, joista osa kaatui omaan mahdottomuuteensa jo kehittelyvaiheessa.

Hui, homopommi!

Yhdysvallat harkitsi 1990-luvulla ns. homopommin kehittämistä vihollisiaan vastaan. Kyseessä on teoreettinen, kemiallinen ase, joka ei suinkaan tappaisi. Homopommin tarkoitus olisi herättää vastapuolen seksivietti, erityisesti samaa sukupuolta olevia kohtaan. Näin taistelusta ei tulisi mitään!

Idea moiseen pommiin esitettiin vuonna 1994, ja samassa dokumentissa pyöriteltiin myös muita kyseenalaisia sotamenetelmiä. Yksi oli idea mehiläisferomonin ruiskuttamisesta vihollisten joukkoon, ja sitten taistelualueen miinoittaminen mehiläipesillä.

Kaavailuissa oli myös toinen kemiallinen ase, joka olisi omiaan torjumaan taistelutoverin lähentely-yritykset: ase, joka aiheuttaisi pahan hajuista hengitystä.

Lepakkosoturit iskevät yötaivaalta

Yhdysvallat on käyttänyt luovuutta sotatoimissa aiemminkin. Hammaslääkäri Lytle S. Adams esitti tammikussa 1942 Valkoiselle talolle idean lepakkopommeista; pienistä, lepakoihin kiinnitettävistä palopommeista, joilla voitaisiin hyökätä Japanin kimppuun.

Presidentti Roosevelt antoi idealle siunauksensa, ja Adams palkattiin tutkimaan ajatusta ja hankkimaan lepakoita.

Miksi? Ensinnäkin, lepakot lentävät jättimäisissä parvissa. Ne kykenevät kantamaan selässään enemmän kuin oman painonsa verran ja voivat vaipua horrokseen, eli ne eivät vaadi suurta huolenpitoa. Ennenkaikkea ne ovat yöeläjiä, jotka piiloutuvat mitä erikoisempiin paikkoihin päiväsaikaan.

Armeija suunnittelikin lehauttavansa pikkupommeilla varustetut lepakot kohti Japanin teollisuuskohteita pimeän turvin. Ajatus oli, että lepakot leviäsivät laajalle ja sitten piiloutuisivat rakennuksiin, jolloin ajoitetut pommit laukaistaisiin totaalisen kaaoksen aiheuttamiseksi.

Japani kukistui kuitenkin lopulta ydinpommilla.

Kuka, minäkö?

Toisen maailman sodan aikaan pelattiin likaista peliä. Yhdysvallat kehitteli natsien varalle huippusalaisen hajuaseen nimeltä "Who, Me", eli "Kuka, minäkö?". Kyseessä oli Ranskan vastarintaliikkeelle tarkoitettu, näppärä hajupommi, joka lemusi ihan siltä itseltään.

Ainetta oli tarkoitus suihkuttaa saksalaisupseerien päälle, jotta nämä kokisivat arvonalennuksen tovereidensa silmissä. Kakkapilan oli tarkoitus näin katkaista saksalaissotilaiden moraalinen selkäranka.

Ilo jäi lyhyeksi. Suihketta oli hankala kontrolloida, ja usein suihkuttaja haiskahti operaation jäljiltä yhtä pahalle kuin sen uhrikin. Kahden viikon jälkeen "Kuka, minäkö?" hylättiin hullujen sotaideoiden tunkiolle. Varmuutta menestyksekkäistä hajuhyökkäyksistä ei ole.

Nälkäinen koira tuhosi panssarivaunuja

Neuvostoliitto käytti nälkäisiä koiria toisen maailmansodan aikaan aseenaan panssarivaunuja vastaan: koiria pidettiin nälässä, ja sitten ne koulutettiin etsimään ruokaa panssarivaunujen alta. Lopulta nälän riivaamat eläimet lähetettiin pommit selässään kohti vihollisen panssarivaunuja, ja niiden alle päästyään pommit laukaistiin tuhoisin seurauksin.

Koirat olivatkin suhteellisen tehokkaita, joten natsit joutuivat taistelemaan niitä vastaan. Pieniä otuksia oli vaikea tulittaa, mutta liekinheittimillä koiria saatiin peloteltua tiehensä.

1942 eräs pommilla aseistettu koira joutui sodan kaaoksessa pois tolaltaan, vaaransi koko osastonsa ja sai omat joukkonsa vetäytymään. Episodi oli tankkikoirien komennuksen loppu, joskin koiria koulutettiin Venäjällä vielä vuoteen 1996 asti.

Ilmapalloiskuilla meren yli

Yhdysvallat suunnitteli lepakkopommien lähettämistä Japaniin, mutta Japani ehti iskeä Yhdysvaltoihin ilmapalloin. Isoja vetyilmapalloja lastattiin palopommeilla ja räjähteillä, ja ne lähetettiin matkaan Tyynen meren halki aiheuttamaan hävitystä ja kauhistusta Pohjois-Amerikan kylissä, kaupungeissa ja maaseudulla. Matkaan ampaisi yli 9 000 palloa, mutta vain 300 bongattiin Yhdysvalloissa asti. Mahdollisesti kaikkiaan 1 000 palloa kuitenkin ylitti meren.

Pallot tipahtelivat perille päästyäänkin melko harmittomina esimerkiksi pelloille. Vaikka niiden potentiaalinen tuhovoima oli suuri, jäivät ne melko harmittomiksi sodankäynnin mielettömyyksiksi. Kaiken kaikkiaan pallot vaativat virallisesti vain kuusi kuolonuhria ja aiheuttivat vain pientä vahinkoa.

Yhdysvallat halusi minimoida ilmapalloiskujen pelotevaikutuksen, ja niinpä lehdet eivät edes raportoineet pallojen aiheuttamista onnettomuuksista. Kun japanilaiset saivat puolen vuoden jälkeen tietoonsa vain yhden pallon laskeutuneen, senkin posahtamatta, keskelle Wyomingia, he lopettivat koko operaation.

Räjähtävät rotat

Brititkin juonivat saksalaisia vastaan toisessa maailmansodassa. Britit piilottivat rotan raatoihin muoviräjähteitä. Tarkoitus oli, että räjähderotat päätyisivät polttohiilen joukossa saksalaisten boilereihin, tuhoisin seurauksin.

Ovela suunnitelma kuitenkin paljastui, kun Saksa pysäytti ensimmäisen rottaraatolastin jo matkalla. Saksalaiset itse esittelivät ideaa huippusotakouluissaan, ja tutkivat myös sen myöhempää mahdollista hyödyntämistä.

Kamikazedelfiinit

Sekä Venäjä että Yhdysvallat ovat valjastaneet sotatoimiin vesien virtaviivaisen, älykkään nisäkkään − delfiinin.

Yhdysvaltojen delfiinijoukkoihin kuuluu noin 75 eläintä, ja niitä on käytetty tositoimissa Persianlahden sodissa. Niiden tehtäviin kuuluu esimerkiksi miinojen etsintä ja meripelastus, mutta huhujen mukaan niitä on koulittu sukellusalusten kamikaze-torpedoimiseen ja jopa vihollistaistelijoiden surmaamiseen.

Venäjän uskotaan luopuneen eläimellisestä merisodankäynnistä jo 1990-luvun alussa, mutta vuonna 2000 media raportoi, että Neuvostoliiton koulimat tappajadelfiinit olisi myyty Iraniin.

Pulun ohjaama ohjus

Toinen maailmansota sai aikaan hulluja ideoita, ja yksi hullunkurisimmista oli amerikkalaisen B. F. Skinnerin ajatus pulujen ohjaamista ohjuksista. Idea oli, että koulutetut pulut ohjaisivat ohjuksia nokkimalla kohteen kuvaa ruudulla.

Valtio suhtautui ajatukseen skeptisesti, mutta rahoitti tutkimusta siltikin. Vaikka koulutus jonkin verran etenikin, uskottavuusongelma koitui Skinnerin idean kohtaloksi. Vuonna 1944 puluprojekti pistettiin tauolle, ja vaikka se herätettiin henkiin 1948, viittä vuotta myöhemmin ajatuksesta luovuttiin lopullisesti.

Ovelat kissajuonet

Kissat olivat tehokas sodankäynnin metodi jo muinaisen Egyptin aikoina, ja niiden käytössä idea oli itse asiassa eläinrääkkäyksen vastainen. Egyptiläiset palvoivat kissoja, ja persialaiset viholliset tiesivät tämän. Niinpä Persian armeija haali kasaan valtavan joukot kissoja, jotka sitten laskettiin taistelun tiimellyksen sekaan. Egyptiläiset eivät voineet antaa kissojen vahingoittua, joten he antautuivat.

Ensimmäisen maailmansodan aikaan kissojen tehtävä oli sotia poikkeusoloissa lisääntyvää rottapopulaatiota vastaan. Joitain kissoja käytettiin myös myrkyllisten kaasujen havaitsemisessa, mutta toisessa maailmansodassa kissoille vasta ovelaa käyttöä kehiteltiinkin.

Amerikkalaiset halusivat hyödyntää kissoja saksalaisten sukellusveneiden ja alusten etsinnässä, kissat kun vihaavat vettä ja kastumista ja putoavat aina jaloilleen. Neronleimaus nimittäin oli, että jos pommilla varustetun kissan pudottaa mereen aluksen lähistölle, se alkaa luonnostaan räpiköidä etsien alusta ja pyrkien kuivalle kannelle. Suunnitelma kuitenkin kaatui heti alkuunsa, ennen kuin kaikkiin sen älyttömyyksiin ehdittiin edes paneutua. Kissat kun tuppaavat menettämään tajuntansa pitkän ilmalennon aikana.

Kylmän sodan aikaan CIA ei ollut vieläkään saanut kissoista tarpeekseen. Yhdysvallat kehitteli kissasta kuuntelulaitetta: huomaamattomasti liikkuvaa, viattomalta vaikuttavaa kissaa, joka kantaisi sisällään salakuuntelulaitetta. Antenni kulki huipputeknisen, erikoisvarustellun kissan hännän kautta.

Viiden vuoden kehittelyn ja 15 miljoonan dollarin satsauksen jälkeen operaatio Acoustic Kitty törmäsi mutkiin matkalla, heti kenttätestauksen alkutaipaleella. Agenttikissa lähetettiin tien poikki ujuttautumaan Venäjän lähetystön alueelle Washingtonissa, kun se jäi saman tien auton alle. Operaation lopetettiin pian tragedian jälkeen.

Sotasika ja kiljuva kameli tuhosivat jättiläiset

Eläimiä on osattu hyödyntää sotatantereilla jo ennen tankkikoiria ja pommilepakoitakin, ja elukat ovat osanneet aiheuttaa yhtä lailla tuhoakin jo ennen muinoinkin. Tuskin mikään toinen otus on osoittautunut yhtä epäonniseksi soturiksi kuin järkälemäinen sotaelefantti.

Jättimäisiä, paksunahkaisia ja syöksyhampaineen pelonsekaista kunnioitusta herättäviä eläimiä on käytetty niin Aasiassa, Euroopassa kuin Afrikassakin aikana ennen panssarivaunuja.Vaikka elefantti on kyennyt murskaamaan joukkoja, lietsomaan pelkoa ja herättämään voimantuntoa, on se usein melkoisen pelokas ja kömpelö otus.

Esimerkiksi Intiassa kerrotaan sotanorsuja torjutun kameleilla, joiden häntään oli sidottu palavaa heinää. Savuavina rynnistävät kamelit saivat norsut pakokauhun valtaan, ja perääntyessään ne jyräsivät omat joukkonsa.

Historiallisten roomalaislähteiden mukaan paras ase norsua vastaan on kuitenkin sotasika, jonka kiljaisut pelästyttävät norsut henkihieveriin. Muinaisen kreikkalaisen Megaran kaupungin asukkaiden raportoidaan puolustautuneen sotanorsuja vastaan valelemalla sikoja öljyllä ja sytyttäneen ne palamaan. Roihuavat, rynnistävät ja kirkuvat siat ajoivat norsut pakosalle.

Studio55.fi/Milja Atu

Kuvat: Colourbox.com

Lähde: Oddee.com, Wikipedia

Lue myös:

    Uusimmat