Hollywood-tähti Jessica Simpson sairasti koronan: "Pelon sijasta kirjoitin"

Hollywood-tähti Jessica Simpson kertoo sairastaneensa koronan.

Laulaja Jessica Simpson kertoo Instagram-julkaisun yhteydessä koronatartunnastaan. Tähti julkaisi eilen seuraajilleen kuvan, jossa hän markkinoi kirjoittamaansa Tae the Lead -esseetä.

Hän kertoo kirjoittaneensa esseen samaan aikaan kun hänellä oli todettu koronatartunta. Tähti ei avaa tarkemmin, että milloin hänellä oli tartunta tai millaisia oireita hänellä oli.

– Aloin kirjoittamaan tätä samana päivänä, kun sain positiivisen testituloksen koronasta.

– Pelon sijasta kirjoitin toiveikkaan keskustelun kanssanne, Simpson jatkaa ja kertoo, miten hänen kirjoituksensa kautta lukijat ja kuulijat voivat päästä pelon toiselle puolelle.

Kirjoitus on luettavissa ja kuultavissa Amazon Prime -palvelussa, jonka kanssa tähti tekee yhteistyötä.

Kolmen lapsen äiti kertoi aiemmin tällä viikolla People-lehden haastattelussa, millaista on olla työssäkäyvä äiti pandemian keskellä.

– Minun on todellakin pitänyt multitaskata aivan uudella tasolla tänä vuonna lasten koulunkäynnin, zoomin ja olemalla työssä käyvä äiti. Minun on pitänyt pitää Jessica Simpson -mallistoa yllä etänä ja puskea läpi inspiroivia ideoita, jotka ovat loputtomia samaan aikaan, kun yritän pitää perheeni hymyilemässä, nainen kertoo.

Laulajatähdellä on miehensä Eric Johnsonin kanssa kolme lasta. Tyttäret Birdie Mae, 2 ja Maxwell Drew, 8, sekä poika Ace Knute, 7.

Lähde: People

Lue myös:

    Uusimmat