HJK voi joutua rankkaritrillerin tuhoamalle nurmelle – FC Kööpenhamina ei ehdi uusia pelialustaansa

Tanskalaisseura FC Kööpenhamina ei ehdi uusia kotikenttänsä Parkenin pelialustaa ennen jalkapallon Eurooppa-liigan karsintojen pudotuspelikierroksen alkua. Mikäli Helsingin Jalkapalloklubi etenee jatkoon Eurooppa-liigan kolmannelta karsintakierrokselta, kohtaisi se karsintojen pudotuspelikierroksella FC Kööpenhaminan.

Ottelu pelattaisiin 22. elokuuta Tanskassa joko puhki kulutetulla kentällä tai jollakin toisella stadionilla. Tanskalaisseuran kotinurmi tuhoutui tiistaina mutavelliksi, kun Belgradin Punainen tähti eteni Kööpenhaminassa Mestarien liigan karsintojen pudotuspelikierrokselle rangaistuspotkukilpailun voitolla.

Rangaistuspotkukilpailussa peräti yhdeksän pelaajaa 22:sta epäonnistui yrityksessään kuoppaiseksi ja liukkaaksi kuluneelta pelialustalta. Stadionin ruohomatto on tarkoitus uusia elokuun viimeisellä viikolla.

–  Olemme arvioineet, että kentän kunto ei tiistain jäljiltä voisi saavuttaa tyydyttävää tasoa edes kuukauden käyttökiellon aikana, Parkenin kenttähenkilökunta sanoi uutistoimisto Ritzaulle.

Pudotuspelikierroksella FC Kööpenhaminan kohdatakseen HJK:n täytyy edetä torstai-iltana jatkoon latvialaista Riga FC:tä vastaan.

Lue myös:

    Uusimmat