HJK-kapteeni Essi Sainio päättää uransa – "Olo on helpottunut"

HJK:n naisten jalkapallojoukkueen kapteeni Essi Sainio päättää 20-vuotisen pelaajauransa tähän kauteen. HJK:n lisäksi Sainio on pelannut muun muassa Saksassa Turbine Potsdamissa ja Freiburgissa sekä Ruotsissa AIK:ssa.

Suomen naisten maajoukkueessa Sainio on pelannut 58 ottelua. Maajoukkueessa hän on pelannut muun muassa kahdessa EM-lopputurnauksessa. Sainio pelasi kotikisoissa vuonna 2009 ja palasi EM-näyttämölle tänä vuonna. Maajoukkueuran päätöksestä Sainio kertoi jo aiemmin.

–  Päätös on ollut valmiina jo hyvän tovin, ja nyt tuntuu hyvältä kertoa se. On vaikea pukea sanoiksi kaikkea sitä mitä tunnen. Päällimmäisinä tunteita ovat kuitenkin rauha ja kiitollisuus. Olo on helpottunut, haikea, innostunut, vähän surullinen, mutta myös utelias, Sainio sanoi HJK:n tiedotteessa.

Lue myös:

    Uusimmat