Hjallis Harkimo on yhä mukana useissa yrityksissä, monella niistä raskaita tappioita – "Yksi kaveri just tutkii, miten näitä yrityksiä lopetetaan"

Hjallis Harkimo kertoo Liike Nyt- liikkeen vaalitavoitteista 1:40

Kansanedustaja Harry "Hjallis" Harkimo on useaan otteeseen ilmoittanut luopuvansa bisneksistään. Hän on kuitenkin edelleen mukana useissa yrityksissä, joista monet tekevät tappiota.

Video: Harkimo kertoi tällä viikolla Liike Nyt -liikkeen vaalitavoitteista.

Harkimo kertoi tällä viikolla Iltalehden haastattelussa luopuvansa bisneksistään. Edellisen kerran Harkimo kertoi jättävänsä yrityselämän huhtikuussa, kun hän erosi kokoomuksesta ja perusti Liike Nyt -nimisen yhdistyksen.

Keväällä Harkimo kertoi myös myyvänsä osuutensa jääkiekkoseura Jokereista. Huhtikuussa hän sanoi, että Jokereilla on uusi omistaja ennen syyskauden alkua. Nyt aikataulu on venynyt loppuvuoteen.

Harkimo on sanonut, että Jokereiden uusi omistaja on suomalainen.

Asiakastiedon rekisterin mukaan Harkimolla on vastuuasema 21 yrityksessä, eli hän istuu niiden hallituksissa joko puheenjohtajana tai jäsenenä.

Osa yrityksistä, joiden hallituksessa Harkimo istuu, ovat niin kutsuttuja pöytälaatikkoyhtiöitä, eikä niillä ei ole toimintaa.

Tällainen on esimerkiksi HHH Rakennus.

– Mulla on yksi kaveri, joka just tutkii, miten näitä yrityksiä lopetetaan, Harkimo sanoo.

Kauppalehti tutki tilinpäätökset – monta tappiollista yritystä

Kauppalehti kävi läpi Harkimon yritysten uusimmat tilinpäätökset. Kävi ilmi, että usealla Harkimon yrityksellä ei mene kovinkaan hyvin. Moni tekee tappiota.

Harkimon käynnistämä suurhanke Sipoonranta on pahoissa vaikeuksissa. Alueesta piti tulla Sipoon kunnan kruununjalokivi, mutta toisin kävi. Alueen asukkaat ovat ilmaisseet pettymyksensä alueen keskeneräisyyteen.

Ahdinko näkyy Sipoonranta Oy:n tilinpäätöksessä. Kesäkuun lopussa päättyneellä tilikaudella yritys teki nolla euroa liikevaihtoa ja miljoonan euron tappion.

Valtaosa tappiosta selittyy korkokuluilla ja muista rahoituskuluilla.

Tällekin yrityksen Harkimo on sanomassa heippa.

– Vuodenvaihteen jälkeen en ole enää Sipoonrannan hallituksessa, eikä mulla ole osakkeita, Harkimo sanoo.

– Mulla ei ole Sipoonrannasta taloudellista vastuuta yrityksestä. Skanska ja Ilmarinen kantavat taloudellisen vastuun.

Et siis menetä rahaa?

– En.

Entä millainen yritys on Proventus Holding, jonka hallituksen puheenjohtaja Harkimo on? Viime vuonna yrityksellä 40 000 euron liikevaihto. Viivan alle jäi 21 700 euroa.

– Yritys omistaa yhden aition (hallista), jota se vuokraa. Muuta toimintaa sillä ei ole. On ihan sama, olenko mä sen hallituksessa vai en, kun meillä ei ole koskaan edes kokouksia.

"Kaikesta en luovu"

Vaikka Harkimo on ilmoittanut luopuvansa liike-elämän vastuista, hän sanoo, ettei kuitenkaan luovu sijoitusyhtiö Hjallis Promotion Oy:stä.

– Se on mun sijoitusyhtiö ja siitä mä en luovu. Sillä ei ole operatiivista toimintaa.

Harkimo omistaa Hjallis Promotionin kautta 51 prosenttia Jokerit Hockey Club Oy:stä. Tätä osuutta hän on nyt myymässä.

Jokereiden vähemmistöosakas on 48 prosentin osuudessa Arena Events, jonka omistavat puoliksi venäläis-suomalaisten Roman Rotenbergin Långvik Capital ja Gennandi Timtshenkon White Anchor. Rotenbergillä on myös lisäksi yhden prosentin omistusosuus omissa nimissään.

Pääasiassa holdingyhtiönä toimivan Hjallis Promotion liikevaihto oli viime vuoden huhtikuussa päättyneellä tilikaudella 1,7 miljoonaa euroa.

Tulos oli 20 500 euroa plussalla. Yhtiö selätti verottajan aiempiin osakekauppoihin liittyneessä veroriidassa, mikä mahdollisti aikaisemmin tehdyn verovarauksen purun ja paransi emoyhtiön tulosta 2,56 miljoonalla eurolla.

Koko konsernin tulos oli kuitenkin raskaasti tappiolla. Tappiota ennen veroja syntyi 14,9 miljoonaa euroa. Edeltävän tilikauden tappio oli 15,7 miljoonaa euroa.

KHL:ssä pelaava Jokerit on omistajilleen todellinen rahareikä. Neljän viimeisen tilikauden aikana Jokerit on tehnyt yhteensä 47,6 miljoonan euron tappiot.

Paljon yrityksiä, joista sanoo luopuvansa

Harkimo istuu myös Vierumäen Lomarinne Oy:n hallituksessa. Mikä yhtiö tämä on?

– Ei sillä ole ollut mitään toimintaa viiteen vuoteen.

Harkimo niin ikään omistaa 11 prosentin osuuden markkinointiviestintäyhtiö Marketing Clinicistä, joka taas on yritysrypään emoyhtiö. Marketing Clinic on kannatta yritys.

– Olen luvannut olla Marketing Clinicin hallituksen jäsen tämän vuoden, sitten jää pois.

Harkimo haluaa täsmentää, mitä bisneksistä luopuminen käytännössä tarkoittaa.

– Olen sanonut, että lopetan työnteon, luovun hallituspaikoista ja keskityn politiikkaan. En ole sanonut, että luovun omistuksistani.

Harkimo istuu myös Lillören-Marina Holdingin -nimisen yrityksen hallituksessa puheenjohtajana.

– Ei silläkään ole mitään toimintaa.

Miksi sinulla on liuta yrityksiä, joissa ei ole mitään toimintaa?

– Ei niitä yrityksiä niin vaan hävitetä. Ei osakeyhtiötä voi noin vaan lopettaa.

Perusti yrityksen poikiensa kanssa

Entä mikä on JLD Yhtiö, jonka hallituksessa niin ikään istut?

– Sen mä perustin mun poikien kanssa. Ei sillä ole mitään toimintaa. Se on sijoitusyhtiö, joka omistaa Starsquadin osakkeita.

Starsquadissa ja Starsquad Event ovat Harkimon urheilubisneksiin liittyviä yrityksiä.

Harkimon mukaan niissäkin hallitus vaihtuu vuodenvaihteen jälkeen ja Harkimo kertoo jäävänsä pois.

Starquadin liikevaihto oli viime vuonna 3,56 miljoonaa euroa. Tappiota syntyi 261 000 euroa.

Starquad Eventin liikevaihto taas oli 19 000 euroa ja tappiota kertyi 22 400 euroa.

– Starquadin ongelma on se, että saamme maksun tekemästämme työstä vuonna 2021. Konsultoimme Tampereen-hallia, ja siinä on semmonen sopimus, että kaikki maksut tulevat samaan aikaan.

Nyt kun Harkimo on jälleen kertonut luopuvansa bisneksistään, on oiva hetki kysyä, millaisena bisnesmiehenä hän itseään pitää?

– Kyllä mä olen aika hyvin pärjännyt.

Lue myös:

    Uusimmat