YK vaatii tutkintaa Israelin iskusta Pohjois-Libanoniin. Suuri osa uhreista oli naisia ja lapsia.
Libanonilainen äärijärjestö Hizbollah uhkasi tiistaina hyökätä kohteisiin ympäri Israelia.
– Koska Israel on ottanut tähtäimeensä koko Libanonin, meillä on oikeus puolustuksellisesta näkökulmasta oikeus hyökätä mihin tahansa paikkaan (Israelissa), olipa se keskellä, pohjoisessa tai etelässä, sanoi Hizbollahin johtoon kuuluva Naim Qassem.
Israelin kotirintamalle Qassem lähetti viestin, jonka mukaan ratkaisu on tulitauko.
Hizbollahia tukeva Iran on viime päivinä ryhtynyt diplomaattisiin neuvotteluihin tulitauon saamiseksi Libanoniin ja sodan runtelemaan Gazaan.
Libanonin pääministeri Najib Mikati puolestaan sanoi tiistaina uutistoimisto AFP:n haastattelussa maansa olevan valmis vahvistamaan tulitauon jälkeen asevoimiensa läsnäoloa maan eteläosassa.
Lue lisää: Sota, jonka selittämiseen eivät apartheid ja juutalaisviha riitä: Suomalais-palestiinalainen Nora kertoo voimattomuudestaan ja tyrmistyksestään
Tällä haavaa Etelä-Libanonissa on 4 500 libanonilaista sotilasta, mutta sinne halutaan pääministerin mukaan lisää 7 000–11 000 sotilasta.
Libanon voi siirtää sotilaita maan muista osista eteläosiin heti, kun tulitauko on voimassa, Mikati lisäsi.
– Libanonin valtio on valmis valvomaan suvereniteettiaan koko Libanonin alueella, hän sanoi.
Voimakas Hizbollah pitää vallassaan etenkin alueita Libanonin eteläosassa.
Israel iski pääasiassa kristitylle alueelle
YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimisto vaatii tiistaina pikaista, riippumatonta ja perusteellista tutkintaa Israelin iskusta Aiton kylään Pohjois-Libanonissa.