Historiallinen askel: G7-maat pääsivät sopuun maailmanlaajuisesta yritysverominimistä

Mitä jos kunnallisvero muutettaisiin progressiiviseksi? Näin kommentoi Veronmaksajat 6:45
Verot puhuttavat Suomessakin: Mitä jos kunnallisvero muutettaisiin progressiiviseksi? Näin kommentoi Veronmaksajat.

G7-maiden valtiovarainministerit ovat päässeet sopuun maailmanlaajuisesta yritysverominimistä. Ministerien lausunnon mukaan maat sitoutuvat vähintään 15 prosentin minimiyritysveroon.

Sopimukselle toivotaan sinettiä laajemman G20-ryhmän valtiovarainministerien tapaamisessa heinäkuussa, lausunnossa kerrotaan.

Yritysverominimin tavoitteena on tuoda valtioiden kassaan enemmän verorahoja monikansallisilta suuryrityksiltä. Se osuisi erityisesti kansainvälisiin teknologiajätteihin, kuten Googleen ja Amazoniin.

Maailmanlaajuinen yritysverosopimus tarkoittaisi myös sitä, että maailman suurimpia yrityksiä voitaisiin verottaa sen mukaan, missä maassa ne ovat liikevaihtonsa tehneet, eikä vain sen mukaan, missä ne ovat virallisesti kirjoilla.

Yritysveroa kutsutaan Suomessa yhteisöveroksi. Se on osakeyhtiöiden ja muiden yhteisöjen maksama tulovero, jonka määrä on Suomessa 20 prosenttia yhteisön verotettavasta tulosta. Yhteisön verotettava tulo on veronalaisten tulojen ja vähennyskelpoisten menojen erotus.

"Se muuttaisi maailmaa"

Britannian valtiovarainministeri Rishi Sunak hehkutti tuoreeltaan sopimusta historialliseksi.

Saksan valtiovarainministerin Olaf Scholzin mukaan kyseessä on hyvä uutinen oikeudenmukaisuudelle ja huono uutinen veroparatiiseille.

– Yritykset eivät voi enää vältellä verovelvollisuuksiaan siirtämällä ovelasti voittonsa vaikeaselkoisten verorakenteiden maihin, Scholz sanoi.

Rikkaiden G7-teollisuusmaiden valtiovarainministerien kaksipäiväinen tapaaminen Britanniassa päättyy tänään. Ensi viikolla Britanniassa tapaavat G7-maiden johtajat.

Ranskan, Saksan, Italian ja Espanjan valtiovarainministerit sanoivat perjantaina Guardianissa ennen neuvotteluiden alkua julkaistussa kirjeessä, että sopimus minimiveroprosentista on saavutettavissa.

–  Tämän oikeudenmukaisemman ja tehokkaamman kansainvälisen verojärjestelmän käyttöönotto oli tärkeää jo ennen tämänhetkistä talouskriisiä, ja se on vielä tärkeämpää, kun siitä tullaan ulos, ministerit kirjoittivat.

Ranskan, Saksan ja Italian lisäksi G7-maihin kuuluvat Yhdysvallat, Britannia, Kanada ja Japani. Guardianissa julkaistussa kirjeessä mukana ollut Espanja sen sijaan ei kuulu G7-maihin.

Saksan valtiovarainministeri Olaf Scholz sanoi BBC:lle olevansa täysin varma, että sopu saavutetaan. Scholzin mukaan yritysverominimi "muuttaisi maailmaa" ja lopettaisi valtioiden kilpajuoksun alhaisimmasta veroprosentista.

– Jos pääsemme sopuun, se on historiallinen askel eteenpäin, sanoi puolestaan Ranskan valtiovarainministeri Bruno Le Maire toimittajille perjantaina.

Lue myös:

    Uusimmat