Sikke Sumarin juontama Kokkisota tekee paluun. Tässä ovat kokkisodan uudet kokit.
Legendaarinen Kokkisota tekee paluun ruutuun keväällä 2017. Kokkisota on 90-luvulla alkunsa saanut ruokaohjelma, jonka jokainen tuolloin televisiota katsonut takuulla muistaa.
Paluun tekevä Kokkisota tuo televisioruutuihin joukon huippukokkeja. Mukana on tunnettujen nimien lisäksi myös uusia kasvoja Suomen parhaista ravintoloista.
Keväällä tähtivieraiden kanssa kokkaavat muun muassa HIM-yhtyeen entinen kosketinsoittaja, ravintoloitsija Antto Melasniemi, ravintola Savoyn pitkäaikainen keittiöpäällikkö Kari Aihinen, Suomen Top Chef -voittaja Teemu Laurell sekä tunnettu tv-kokki ja juontaja Pipsa Hurmerinta.
– Kokkisota herättää hyviä fiiliksiä ja muistoja, olen intoa täynnä. Tuntuu hienolta astella legendojen, Markus Maulavirran ja kumppanien saappaisiin. Itselläni tavoite on tietenkin saada yhtä paljon voittoja kuin Harri Syrjäsellä, Aihinen heittää.
Kokkisodan juontajan pestiin paluun tekee juontaja ja ravintoloitsija Sikke Sumari. Hän on uransa aikana perustanut muun muassa Tony's Deli -ravintolan, juontanut kokkiohjelmia, pitänyt kokkauskursseja ja kirjoittanut useita keittokirjoja.
Haluatko Kokkisodan kuvauksiin? Ilmoittaudu mukaan!






