Lupaava Juho Mikkonen sijoittui viikonloppuna toiseksi maastohiihdon Skandinavia Cupin perinteisen tavan sprintissä Ruotsin Östersundissa. 22-vuotias Mikkonen valittiin maanantaina miesten joukkueeseen edustamaan Suomea Liberecin maailmancup-sprinteissä.
Kuhmolainen päästi Östersundissa edelleen vain Ruotsin Teodor Peterssonin, joka voitti viime kaudella miesten mc-sprintin kokonaiskilpailun. Ensiesiintyminen miesten maailmancupissa on tehty jo aiemmin, mutta näin kovassa kunnossa Mikkonen ei ole koskaan ollut.
- Tavoitteena oli antaa näyttöjä, joten siinä mielessä Skandinavia Cup oli tähänastisen urani suurin onnistuminen, Mikkonen kertoi MTV3.fille maanantaina.
Liberecin maailmancupissa Tshekin tasavallassa Mikkonen pääsee mittaamaan tasonsa astetta kovemmassa seurassa. Luvassa on juuri perinteisen sprintti, johon osallistuu suuri osa hiihtomaailman vauhtikoneista. Mikkonen ei usko, että sunnuntaina päättynyt Tour de Ski verottaa osallistujalistaa.
- Lujalla yrityksellä ilman muuta lähden matkaan. Eiköhän siellä ihan kovia nimiä ole vastassa.
Mikkonen on seurannut maailmancup-kautta tarkasti, eikä vähiten avovaimo Kerttu Niskasen vuoksi. Viikonloppuna Niskanen sijoittui 17:nneksi Tour de Skin kokonaiskilpailussa. Mikkonen pitää suoritusta arvossa.
- Hyvin se meni, vaikka ihan parhaita hiihtoja ei vielä nähtykään – toivottavasti ne tulevat helmikuussa MM-kisoissa, Mikkonen kommentoi kumppaninsa edesottamuksia.
MM-kisat hiihdetään helmikuussa Italian Val di Fiemmessä.
U23-sprintissä vain mitali kelpaa
Samaisessa Liberecissä kilpaillaan nuorten alle 20-vuotiaiden ja alle 23-vuotiaiden maailmanmestaruuksista 20.–27. tammikuuta.
Mikkoselle nuorten kisat eivät ole ensimmäiset. Tammikuussa 2010 hän hätyytteli palkintosijoja sijoittumalla neljänneksi alle 20-vuotiaiden sprintissä (p).
Viime kaudella Turkin Erzurumissa hän oli alle 23-vuotiaiden vapaan tavan sprintissä paras suomalaismies. Välieräpaikka meni kuitenkin sivu suun, kun Mikkonen joutui kompuroivan saksalaishiihtäjän töytäisemäksi.
- Erzurum oli omalaatuinen kokemus jo siitä lähtien, että asuimme joukkueen kanssa tosi korkealla, Mikkonen muistelee. Kaupunki sijaitsee 1900 metrin korkeudessa.
- Niissä kisoissa viimeistään kävi myös selväksi, että alle 23-vuotiaiden taso on tosi kova.
Miesten joukkueen johtotähti on Mikkosen lisäksi Iivo Niskanen, joka on ollut tällä kaudella miesten maajoukkueen vakiokasvo.
- Joukkueen taso etenkin sprintissä on todella hyvä. Iivo vahvistaa tietysti joukkuetta reilusti, Mikkonen sanoo.
- Sprintissä lähden hakemaan mitalia. Pidemmiltä matkoilta ensisijaisena tavoitteena on saada ehjiä suorituksia.
Liberecin maailmancup-viikonloppu MTV3 MAXilla ja Katsomo.fissä. Katso lähetysajat
Suomen joukkue nuorten MM-kilpailuihin:
Alle 20-vuotiaat naiset:
Katri Lylynperä, Ylöjärven Ryhti
Hanna Varjus, Imatran Urheilijat
Leena Nurmi, Kymin Koskenpojat
Johanna Ukkola, Siilinjärven Hiihtoseura
Saana Kemppainen, Vuokatti Ski Team Kainuu
Andrea Julin, IF Minken
Krista Niiranen, Liperin Hiihtoseura
Kotiin jäävä varahiihtäjä: Sofie Lövdal, IF Femman
Alle 20-vuotiaat miehet:
Rikhard Mäki-Heikkilä, IF Länken
Christoffer Lindvall, IF Minken
Ville Ahonen, Imatran Urheilijat
Topias Tyni, Metsä-Veikot 85
Joonas Sarkkinen, Oulunsalon Vasama
Antti Ojansivu, Ylöjärven Ryhti
Markus Järvenpää, Saarijärven Pullistus
Kotiin jäävä varahiihtäjä: Artturi Pensasmaa, Valkeakosken Haka
Alle 23-vuotiaat naiset:
Maria Grundvall, IK Kronan
Marjaana Pitkänen, Vieremän Koitto
Anni Kainulainen, Hämeenlinnan Hiihtoseura
Tanja Kauppinen, Leppävirran Viri
Alle 23-vuotiaat miehet:
Juho Mikkonen, Kuhmo-Ski
Sami Lähdemäki, Saarijärven Pullistus
Perttu Hyvärinen, Riistaveden Urheilijat
Ristomatti Hakola, Kankaanpään Urheilijat
Iivo Niskanen, Vuokatti Ski Team Kainuu
Kilpailuohjelma:
21.1. Sprintti P
22.1. Sprintti P (U23)
23.1. 5/10 km V
24.1. 10/15 km V (U23)
25.1. Yhdistelmähiihto 5+5 km / 10+10 km
26.1. Yhdistelmähiihto 7,5+7,5 km / 15+15 km (U23)
27.1. Viestit 4x3,3 km / 4x5 km