Maastohiihtäjän uransa päättänyt Therese Johaug on julistanut seuravaan tavoitteensa numerolappu rinnassa. Se on puolimaratonin juokseminen kovaan ennätysaikaan.
– Seuraava tavoitteeni on puolimaraton. Ensi vuoden Kööpenhaminan puolimaraton on jo loppuunmyyty, koska kyseessä ovat puolimaratonin maailmanmestaruuskilpailut. Sinne voi olla vaikea päästä, jos en onnistu luomaan hyviä kontakteja. Muuten kyseeseen tulee puolimaraton Valenciassa, Johaug kertoi VG:lle.
Pelkkää maaliin taivaltamista äärettömän kunnianhimoinen norjalainen ei tokikaan lähde tavoittelemaan. Naisten hiihdon distanssimatkoja parhaimmillaan dominoineella Johaugilla on kovat piipussa.
– Haluan juosta mahdollisimman nopeasti, mutta ensisijaisesti päästä alle tunnin ja kymmenen minuutin. Se on eräänlainen virstanpylväs. Olen juossut Jessheimissa 1.11.20, mutta pystyn parempaankin.
Johaugin tarkaksi puolimaratonennätykseksi on Kansainvälisen yleisurheiluliiton tietokannassa kirjattu 1.11.27. Hän voitti tuolla ajalla Norjassa Gruen naisten puolimaratonin toukokuussa 2024.
Ennätyksen parantamistavoite kielii siitä, että kaksivuotiaan tyttären äidillä on tiedossa yhä kovaa harjoittelua, vaikka viime kauteen hiihtäjän uransa päättäneen 37-vuotiaan norjalaisen urheilulliset pohjat ovat jo poikkeuksellisen kovat.
Vertailun vuoksi: puolimaratonin naisten Suomen ennätys on huippujuoksija Alisa Vainion pistelemä 1.09.30, ja Johaug aikoo siis painella moisille havinoille.
Polkujuoksukisa
Johaug taivalsi vasta edellisviikonloppuna Lofooteilla 32 kilometrin polkujuoksukilpailun, jossa nousumetrejä tulee peräti 1 900. Hän oli kahdella aiemmalla kerrallaan voittanut kyseisen koitoksen, myös edellisenä vuonna, mutta sijoittui nyt "vasta" 11:nneksi, lähes puoli tuntia ruotsalaista voittajaa Johanna Gelfreniä hitaampana.
Johaugin edelle ennätti myös reilun kahden minuutin turvin Suomen Elina Halonen, joka sijoittui yhdeksänneksi.
Johaug kertoi, ettei hänen kehonsa ollut toiminut hyvin viime aikoina, joten hän lähti ottamaan matkaa rauhallisesti. Lanngrenn.comin mukaan hän sanoi "pystyvänsä kyllä parempaankin".
Vaatimaton tulos voi vain tarjota hienoista lisäpotkua Johaugille tulevaa juoksutavoitetta varten.