Jääkiekon SM-liigassa HIFK on kärvistellyt koko alkukauden ajan pahan loukkaantumissuman keskellä. Tämä ei ole ollut kuitenkaan ainut ongelma, jonka parissa HIFK painii tällä hetkellä.
Lue myös: HIFK:n kokoonpanossa iso yllätys
IFK kohtaa tänään Helsingin Nordenskiöldinkadun jäähallissa KooKoon. IFK:lle tarjoutui avauserässä oivia saumoja karata johtoon, kun se pääsi pariin eri otteeseen ylivoimalle.
Mutta ei, ei mitään. Ei kunnon paikkoja ja vain tuskaista pyöritystä.
IFK:n ylivoima on tökkinyt pahemman kerran alkukauden otteluissa. Ennen keskiviikon kierrosta se oli tehnyt seitsemässä ottelussa vain kaksi ylivoimamaalia.
Nyt sen ylivoiman onnistumisprosentti laski jo kahdeksaan (2/25).
Kaiken lisäksi KooKoo siirtyi avauserässä johtoon, kun Marcus Davidsson räppäsi irtokiekon verkon perukoille. Tässä vaiheessa "Nordiksen" lehtereiltä kaikui jo voivottelun ääniä.
Video KooKoon osumasta näkyy jutun yläreunasta.
Ennen illan kierrosta KooKoo oli sarjassa sijalla yhdeksän. HIFK löytyi puolestaan alempaa sijalta 13.