Henkilöauto ja säiliöauto kolaroivat Nokialla – neljä ihmistä sairaalaan, liikenne poikki

Nokialla on tapahtunut henkilöauton ja säiliöauton yhteentörmäys tänään illalla, kerrotaan Pirkanmaan pelastuslaitokselta.

Onnettomuus sattui valtatie 12:lla eli Turuntiellä noin iltakahdeksan aikaan. Pelastuslaitoksen mukaan ajoneuvoissa oli yhteensä kuusi ihmistä.

Liikenne on toistaiseksi poikki molempiin suuntiin. Onnettomuuspaikalle on kerääntynyt autojonoa. Pelastus- ja raivaustyöt jatkuvat yhä. Pirkanmaan pelastuslaitoksen mukaan neljä henkilöä kuljetettiin sairaalahoitoon ja heistä yhden vammat olivat vakavat. 

Fintrafficin tieliikennekeskuksen mukaan tarkempi onnettomuuspaikka on läntisen Nokian ja Tottijärven välisellä tieosuudella.

Pelastuslaitoksen mukaan säiliöautosta ei ole onnettomuuden yhteydessä vuotanut vaarallista ainetta.

Lue myös:

    Uusimmat