Henkilöauto ajautui mereen Kokkilan lossilla Salossa. Kuljettaja pelastautui itse, mutta autoa ei ole löydetty.
Salossa tapahtui perjantaina puolenpäivän aikaan vaaratilanne, kun henkilöauto ajautui mereen Kokkilan lossilla.
Autossa oli yksi henkilö, joka onnistui pelastautumaan omin avuin. Pelastuslaitoksen mukaan ensihoito tarkasti hänet.
Autoa ei toistaiseksi ole pystytty paikallistamaan merestä.
Lounais-Suomen poliisi tutkii tapahtunutta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Esitutkinta on vasta alkuvaiheessa, eikä poliisi toistaiseksi kommentoi tapauksen yksityiskohtia.
Lauttaliikenne Kokkilan ja Kemiönsaaren välissä on keskeytetty.
Lossin liikennöitsijältä Finferriesiltä kerrotaan STT:lle, että sukeltajat etsivät autoa. Lossi jatkaa liikennöintiä, jos saadaan varmistettua, ettei auto ole lauttaväylällä.
Kemiönsaareen kulkee myös kaksi siltaa.