Belgian 24-vuotias Justine Henin-Hardenne voitti tenniksen Ranskan avoimen mestaruusturnauksen naisten kaksinpelin mestaruuden. Vastassa ollut Venäjän 20-vuotias Svetlana Kuznetsova hävisi lauantain loppuottelun suoraan kahdessa erässä 4-6, 4-6.
Henin-Hardenne on nyt voittanut Ranskan grand slam -turnauksen kolme kertaa. Aiemmat mestaruudet ovat vuosilta 2003 ja viime vuodelta.
Belgialainen oli loppuottelun ennakkosuosikki, sillä naisten välisissä aiemmissa 11 ottelussa Henin-Herdenne on ollut kymmenen kertaa venäläistä parempi. Viime vuonna Roland Garros -turnauksessa Kuznetsovalla oli kaksi ottelupalloa Henin-Hardennea vastaan, mutta silloinkaan hän ei pystynyt lyömään tuoretta mestaria.
Lauantain ottelu ei jää Ranskan grand slam -turnauksen suurten finaalien joukkoon, sillä toisen erän alkua lukuun ottamatta Henin-Hardenne hallitsi ottelua.
Ensimmäisessä erässä Henin-Hardenne aloitti heti murrolla ja jatkoi vääjäämättä kohti erävoittoa. Viidennessä pelissä Kuznetsova teki kaksi kaksoisvirhettä ja Henin-Hardenne johti jo 4-1. Kuznetsova nousi kuitenkin ahdingosta, kavensi tilanteen 4-5:een, mutta oli aseeton viimeisessä pelissä, kun Henin-Hardenne ratkaisi erän itselleen ensimmäisellä eräpallolla.
Yllätys ilmassa
Toisen erän alussa yli 15 000 katsojan yleisön jännitysaste nousi, kun Kuznetsova sai pelihurmion päälle ja voitti kymmenen pistettä peräjälkeen. Henin-Hardenne kuitenkin terästäytyi ja onnistui murrossa kolmannessa pelissä.
Monta kertaa tenniksessä ratkaisevassa seitsemännessä pelissä Henin-Hardenne mursi Kuznetsovan syötön, siirtyi 4-3-johtoon ja piti seuraavan oman syöttövuoronsa antamatta vastustajalle pistettäkään.
Ottelu päättyi tunnin ja 36 minuutin jälkeen, kun 167-senttinen belgialainen voimanpesä syötti mestariksi ottelun toisessa erä- ja ottelupallossaan.
Henin-Hardenne kuittasi voitostaan 940 000 euroa, kun Pietarissa syntynyt Kuznetsova sai tyytyä 436 000 euron palkintopottiin.
Henin-Hardenne sai vastaanottaa palkintopokaalinsa legendaariselta 49-vuotiaalta Martina Navratilovalta.
- Olen niin onnellinen. Minulla on ollut täällä todella mukavat kaksi viikkoa. Nähdään ensi vuonna uudestaan, kiitti Henin-Hardenne, joka ei tämän vuoden Roland Garros -turnauksessa hävinnyt erääkään.
Ranskan grand slam -turnaus päättyy sunnuntaina, jolloin miesten "unelmafinaalissa" kohtaavat maailmanlistan ykkönen ja kakkonen eli Sveitsin Roger Federer ja Espanjan Rafael Nadal.
(MTV3-STT)